Huvila & Huussi

Varmaan jokaiselle se oman mökin tai kodin maisema on se maailman paras. Minun paratiisissani näyttää tällaiselta. Tämän saaren kalliot ovat aikoinaan olleet kyläläisten suosiossa ja tänne on tehty kesäisiä veneretkiä lettutaikinaa ja makkaroita eväskoreissa. Syynä ovat varmasti olleet myös kirkas ja puhdas vesi sekä hieno hiekkaranta. Saari on enoni omistuksessa ja tämä meidän mökki on saarella ihan ainokainen.

Lapsuuden kesät ovat muistoissa aina aurinkoisempia ja pidempiä kuin nykyään. Minun lapsuudessa lähes kaikki lomat vietettiin mummolassa ja kolmisenkymmentä vuotta sitten alettiin rakentaa lähisaareen mökkeröistä. Saareen rakentaminen ei ole mitenkään yksinkertaista, kun sähköä ei ole ja kaikki pitää kuskata joko veneellä tai sitten talvella jäitä pitkin. Silloin lapsena muistan, että kaikki kesät olivat työntäyteisiä, mutta onnellisia ja aurinkoisia. Perinteisillä menetelmillä tehtiin hommia pienimmästä suurimpaan ja hauskaa oli.

Rakkaus yksinkertaista mökkielämää kohtaan on ollut vankkumatonta ja huomaan jatkavani samaa perinnettä. Tänne suuntaan aina, kun se vain on mahdollista. Sinne myös omat lapseni ovat aina innolla lähdössä. Ei ole haitannut, että juomavesi pitää kuskata veneellä ja saunavesi kantaa järvestä. Puuhommiakin riittää joka kesälle, mutta sitten on taas puita, millä lämmittää sitä saunaa.

Nyttemmin mantereelle on rakentunut toinen mökki, jossa on kaikki mukavuudet. Vanhempi väki viettää kesiään nyt mieluummin siellä ja tämä saarimökki on siirtynyt minulle ja sisaruksilleni muutama vuosi takaperin ja sen jälkeen siellä on taas alkanut tapahtua. Muutama räpsäys aikaansaannoksista esiteltäköön nyt. 

Viime kesänä mökki maalattiin ulkoapäin ja kyllä se olikin jo sen tarpeessa.

 

Huopakate oli aikoinaan kiinnitetty reunoistaan vain nauloilla ja vuosien saatossa vesipisarat olivat päässet lirisemään ja lahottamaan laudoitusta. Hui kauhistus sentään.

No nyt näyttää paremmalta. Uudet laudat ja pellitykset on laitettu huopakatteen reunaan.

Seuraavat kuvat on kaivettu jostain kauhujen arkistosta, eikä mikään sensuuri ole näitä valitettavasti kaunistellut...mutta menköön! Huh huh tätä kellastunutta mäntyä! Sitä oli katosta lattiaan ja kalusteissakin. Entäs nuo keltaiset seinäkaapit sitten? Ja kuinka pimeä tämä keittiö onkaan aina ollut! Kynttilän loimotuksessa sitä on iltaisin saanut iltapalaa vääntää. Ei sillä, että kynttilänvalossa mitään vikaa varsinaisesti olisi, sehän on suorastaan tunnelmallista, mutta onhan se nyt ihan kiva nähdä eikä vain arvailla, mitä sörsseliä sitä leipänsä päälle levittelee... Ja tuo kaasujääkaappi taitaa muuten täyttää piakkoin pyöreät 50 vuotta.

Pari kesää sitten yhtenä viikonloppuna rantauduimme siskoni ja äitimuorin kanssa maalipönttöjen kera ja aloitimme sen päiväisen touhuamisen, että miehet päättivät viisaasti pysytellä ulkotiloissa. Kummasti heillä riittikin ihmeteltävää puunkaatohommissa...

Kalusteet kannettiin pihalle ja sisko-kultani kävi niiden kimppuun. Valkoista maalia pintaan parin kerroksen verran.

Äiti kuorrutti katon valkoisella paneelikattomaalilla ja minä voitelin Osmo Coloria seinähirsiin sekä kalustemaalia ikkunanpokiin.

 

Miesväki oli kyllä avuksi kalusteiden rahtaamisessa ja paikoilleen virittelyssä. Pikkuveli myös sähkömiehenä asensi meille uudet aurinkopaneelit ja tuo pimeän keittiön perimmäinen nurkkakin sai kauniit valaisimet ylleen. Jo yksistään tuo seinien valkaisu teki ihmeitä, eikä tätä uskoisi nyt samaksi tilaksi ollenkaan!

 

 

Puusohvakin kaunistunut peitteen ja tyynyjen avulla ja kaunis harmaantunut lauta saa näytellä ikkunalaudan osaa. Asiaan kuuluvia somisteita on myös nurkkiin hiipinyt..

 

Nyt on tupasessa ihan sähköllä toimiva jääkaappi ja pieni pakastuslokerokin! Kyllä meidän nyt kelpaa!

Niin ja sitten se huussi..

Viime kesänä törmyytin sinnekin maalisutien kanssa ja seinään valikoitui lemmikin sinistä ja istuimeen valkoista. Uusi styroksinen istuinkin hankittiin. Vain kristallikruunu puuttuu :)

Ollaan me jotain tänäkin kesänä saatu aikaan, Niistä myöhemmin.

Kiitos ahkerille ahertajille!