kasvakaa ja kukoistakaa

Kevät tekee tuloaan, vaikka ulkona onkin vielä melkomoiset kasat lunta. Puutarhasuunnitelmat ovat olleet käynnissä jo tovin ja nyt on ensimmäiset siemenet kylvetty. Nyt vain laitan kädet ristiin ja toivon, että purnukoista alkaa pilkottaa pian jotain vihreää... Kuistille sain isäntämiehen naputtelemaan kylvöksiäni varten tuollaisen kiikkulautahyllyn, joka roikkuu pellavaköyden varassa katosta.

Jotta viritys ei vallan kuitenkaan tarpeettomasti kiikkuisi, kiinnitin sen vielä ylhäältä juuttinarulla.

Tämän uuden myrttini toivon myös kasvavan ja kukoistavan tai ainakin pysyvän hetken hengissä :)

Ja kasvakoon ja kukoistakoon myös tuo pieni tuittupää, joka ei hievahtanutkaan sohvannurkastaan, vaikka könysin ikkunalaudalle myrttiä kuvailemaan. Sen verran vaatii keskittymistä Peppi Pitkätossun katseleminen :) Se on muuten lähes ainoa tapa saada tuo neitokainen hiljaiseksi kokonaiseksi puoleksi tunniksi...

talvilomapäiviäni piristävät

jotka poimin matkaani hakiessani taas kuormallisen remonttivehkeitä rautakauppiaalta. Mukaan lähti myös hirmuinen määrä siemeniä ja istutusruukkuja ja mielessäni voin jo nähdä kukoistavan puutarhani.. Ei vaineskaan, pikemminkin tämä on sellaista kokeilevaa tutkimusta oman ruostuneen viherpeukaloni toimivuudesta ja sen jokavuotisesta kehittämishankeesta. Haluaisin nimittäin kovasti olla oikea puutahuri, mutta ainakaan vielä en voi kehua niillä taidoillani. Tahtotila on kuitenkin olemassa, joten yritetään.

Päivää piristää myös k-kaupan vihannestiskiltä löytämäni kaunotar, joka pitäisi hennoa pistää poskeensa. Hetken aion sitä kuitenkin ensin ihastella.

Ja miten ihanaa olikaan ehtiä aamusella pyöräyttää pari pellillistä sämpylöitä ja puristaa kyytipojaksi virkistävää appelsiinimehua.

Ja kaiken kukkuraksi Katinkainen muisti minua tällaisella ilahduttavalla arvomerkillä! Kiitos sinä suloinen tarinankertoja! Eteenpäin lähteköön se Pikku Pihlajan ja Wanhattaren päiviä ilostuttamaan.

Hyvää mieltä jokaiselle piipahtajalle toivottelen

pienistä palasista

Pienistä palasista koostuu elämä. On raitaa, ruutua, kukkasia ja mahtuupa väliin vaaleanpunaisia unelmiakin. Kun palaset surauttaa yhteen ja katselee niitä askeleen tai pari kauempaa, ne näyttävätkin sointuvan yhteen ja kokonaisuudesta syntyy kaunis, juuri sellainen kuin pitikin.

Joskus on niin raskasta, että on parasta pysähtyä, katsella rauhassa ympärilleen ja miettiä, mikä itselle on tärkeintä. Sellaisella tauolla olen ollut. Paljon en ole saanut aikaiseksi, mutta tämän täkin nyt kuitenkin. Kovin siitä tuli vaaleanpunainen, siinä taitaa siis olla mukana aika paljon unelmia.

Adalle halusin nämä vaaleanpunaiset unelmat ommella. Niiden pehmoiseen pesään on mukava käpertyä lukemaan ja miettimään mukavia, jos hän vain joskus hetkeksi malttaisi pysähtyä...

Ripauksen vaaleanpunaisia unelmia toivon Sinulle!