Arki on alkanut ja rutiinit rytmittävät päiviä tuttuun tapaan. Välillä, kun kiire puristaa ja tekemättömien töiden lista ahdistaa mieltä, suljen silmäni ja kuvittelen itseni pötköttelemään juuri tähän. Voin miltein tuntea, kuinka kallio lämmittää ja kuulla kuinka vesi hiljalleen liplattelee kalliota vasten. Hyvä energia valuu sisimpään, sen voi ihan oikeasti tuntea! Sydämen tykytys tasaantuu ja kaikkinainen turhanpäiväinen kiristys hellittää. Jos minulta kysytään voimapaikkaa, se on tässä. Mikä on sinun voimapaikkasi?
Luulenpa, että myös omat lapsukaiseni kokevat jotain samansuuntaista. Täällä ei kaivata televiisioita tai internettejä. Tutkimusmatkat, uinti- ja souturetket vievät voiton ihan kuusinolla. Helposti villinpuoleinen pikku-Eemelikin unohtuu mietteissään kalliolle horisonttia katselemaan. Teini-ikäinenkin unohtaa puhelimen olemassaolon ja se on ihme jo sinänsä. Luulen, että rakkaus on tarttunut, ainakin jos on uskominen rantahiekkaan ilmestyneitä sydämiä.
Syksy tekee hiljalleen tuloaan, mutta voimaa ja valoa on nyt tallennettu roppakaupalla sydämenreunaan pimeää ajanjaksoa silmälläpitäen. Antaa vaan sataa ja puhaltaa. Täällä ollaan valmiina,
sydänpuoli säätä vasten