mieluisaa postia

Tänään postiauto toi mieluisan paketin Kauppa 21:stä. Paketissa oli puinen kukkalaatikko ja tuollainen rautalankahäkkyrä, jota olin ajatellut kiinnitettäväksi porttiin kukkasien kera. Kurvaus puutarhan kautta kotiin ja sitten pääsinkin lempipuuhaani, eli kukkien istuttamiseen. (Niitä alkaa yhden perheenjäsenemme mielestä olemaan jo aivan tarpeeksi..) No mutta kyllä kai pari pikkuruista istutusta vielä sekaan mahtuu? Kaivon taakse olen kyhännyt tuollaisen pöydän tapaisen, jossa ruukuttaminen suoritetaan. (Tätä paikkaa aion kyllä ehostaa, heti kun muilta kiiruilta joudan.. )

Näyttää yhtä kivalta kuin olin ajatellutkin. Aita toki kaipaa sitä maalausta edelleenkin, mutta siitä myöhemmin.. Nyt jään vain odottamaan sitä kommenttia ahtaaksi käyneestä kulkutiestä.. Siihen ei varmasti mene kauan, mikäli olen yhtään puoliskoani tässä vuosien varrella oppinut tuntemaan :) Kerron teille heti, kun se ilmoille pääsee. (Olenpas minä tänään posititiivinen..) Mikähän nakupelle muuten tuolla portin takana kurkkii.. taitaa olla se samainen neitokainen, joka juuri ilakoi ulos kannetussa ammeessaan. Kesäisiä ilon hetkiä!

Ja suuren omenapuun juurella kököttävä fillari sai marketat seurakseen. Tuonne pusikkoon olen ajatellut raivata itselleni piilopaikan ja laittaa sinne sellaiset elämää nähneet rautakalusteet. Sitten voin joskus salaa hipsiä sinne kahvikuppini kanssa muutamaksi minuutiksi huilimaan ja mietiskelemään.

aika söpö

puuhastelua ja tarpeellisia tavaroita

Avonainen työkalupakki, rautalankaa ja lähestyvä hermoromahdus. Siirtyminen aurinkoiselle terassille, pientä näpertämistä ja ähinää ja kas, hermot höllentivät otettaan ja tällainen härveli siitä syntyi. Ada tuli ihastelemaan ja tuumattiin, että tämänhän voisi ripustaa vaikka kuistin ikkunaan.

Siinähän on oiva paikka. Josta päästäänkin yhteen viimepäivien operaatioista, siis näihin tuoleihin. Yli kymmenen vuotta sitten löysin nämä ukkipappani tuolit ladon perältä hylättyinä ja pyysin lupaa pelastaa ne. Äitini säilytti niitä autotallissaan ja kyseli vähän väliä, josko ne saisi hävittää. Ei missään tapauksessa. Olivathan ne hieman ränsistyneet, eikä niissä ollut enää istuilevyjäkään tallella ja niistä roikkui epämääräisiä kankaanriekaleita, mutta silti ne olivat rakkaat. Metsäpirtistä niille löytyi lopulta paikka. Sahasin sopivaiset levyt ja päällystin ne uutukaisella kankaalla. Puuosat ovat hieman kulahtaneet, mutta en millään hennoisi kajota niihin. Jotenkin niiden kuuluu näyttää juuri tuollaisilta. No katsotaan, jos joku päivä hion ja käsittelen ne jollain vahalla. Ensin kyllä haluan tutustua niihin ihan tällaisinaan.

Meille on muuttanut myös uusi asukas. Mieheni kauhuksi pistäydyin paikallisessa vanhan tavaran liikkeessä (lue: romukaupassa). Tiedustelin pyörävanhuksia ja ystävällinen puotipuksu vei minut nokkosien valloittamalle takapihalle ja ränsistyneitä portaita pitkin pimeään kellariin ja siellä tämä "Monarkki" odotteli minua. Se vei sydämeni täysin ja niin se lähti mukaani. Ajamaan tällä ei pysty, mutta se ei ole tarkoituskaan, sillä sen koti on omenapuun juurella ja olen jo tilannut täältä puulaatikon tuohon ohjaustankoon kiinnitettäväksi ja ajattelin istutella jotain kukkasia siihen.

Ajattelin ensin maalata tämän, mutta olenkin toistaiseksi hylännyt ajatuksen. Aika vauhdikas väritys?

Ne olivat varmasti nämä puukahvat, jotka hurmasivat minut. Eihän sitä tiedä, vaikka innostuisin kunnostamaan tämän, jotta pääsisin kurvailemaan sillä iloisena pitkin kylän raittia.. Katsotaan.

mitkä juhlat!

Nyt on 3-vuotiasta neitoa juhlittu riemukkaasti. Ilma oli kaunis ja rakkaita ihmisiä pihapiiri tulvillaan. Ja se tärkein, sydänystävä Sofia oli myös paikalla. Sitä iloa ja sanatonta, joskaan ei hiljaista riemua, mitä he näkiessään pitivät.

Kaikki asiaankuuluvat tarjottavat maistuivat, leikit ja laulut raikuivat. Olipa kaivolla ongintaakin ja lapsukaiset saivat kukin oman nyyttinsä. Ihmetystä riitti, kun pappa omalla vuorollaan saikin saaliiksen vain turvepaakun :)

Merkittävä ikä on siis saavutettu ja yhdessä yössä pienestä tytöstä onkin tullut suorastaan neiti. Kyllä kaikki askareet sujuvat tästä lähtien varmasti paljon reippaammin kuin vielä eilen. Tässä uskossa aloitetaan seuraava vuosi...





Sofia-ystävällä on vielä lomaa jäljellä ja Ada sai kutsun tulla viettämään tarhapäivän sijasta ystävysten retkipäivää kaupunkiin. Taitaapa tulla jännä reissu, mahtaako se uni malttaa illalla tulla silmään?

sanomia muumilaaksosta

Kuinka onnellinen lapsi voikaan olla päästessään muumimaailmaan. Ja kuinka hajamielinen äiti voikaan olla, kun unohtaa kameran kotiin juuri tältä reissulta. Onneksi paikallisen R-kioskin valikoimiin kuuluivat kertakäyttökamerat, joten Ada saa omaan valokuva-albumiinsa ihka oikeita paperikuvia, jahka synttäreillä räpsitään rulla täyteen.

Muumimamma, Niiskuneiti, Nipsu, Pikku Myy ja Muumipappa, kuinka hellät halaukset he saivatkaan Adalta ja aikamonelta muultakin muumilaakson ihailijalta. Kuinka ihana olikaan Muumimamman keittiö ja entäs se Niiskuneidin huone sitten? Ihana. Äitikin oli aivan haltioissaan.

Matkalle oli varustauduttu käsilaukuin ja rahakukkaroin, johon äiti oli antanut muutaman roposen ostoksiin käytettäväksi. Muumikaupasta mukaan lähti hiekkamuotti 0,70€, Muumilaakson postista ostettiin kortti kotiin viemisiksi 1,30€ ja kioskista matkaan tarttui lisäksi Pikku Myy tikkari 0,60€. Ja budjetti piti. Lapsi oli enemmän kuin tyytyväinen ostoksiinsa ja suorittikin ne todella reippaasti. Pienintäkään nurinaa täi nirinää ei kuulunut missään vaiheessa ja reissua on muisteltu hartaudella. Muumimaailmassa siis kaikki hyvin.

keittiöunelmia

unelmasävyjä keittiöön

Kirjataanpa tänne remonttipäiväkirjaan myös keittiön tapahtumia kuluneelta keväältä. Edelliset asukkaat olivat tehneet täälläkin remontin oman makunsa mukaan ja siellä näytti aluksi tältä:




Puolipaneelit eivät ole koskaan olleet haavelistallani, mutta koska edelliset asukkaat olivat niihin kovasti tykästyneet ja niitä löytyi vähän sieltä sun täältä, olen pyrkinyt muuttamaan suhtautumistani niihin. Tätä vihreää sävyä ja koristemaalauksia en kuitenkaan voinut kovin pitkään katsella, vaikka sitä kovasti yritinkin. Valkoista maalia alaosaan ja hiekan sävyä ylös, niin johan näyttää paremmalta, niin siis ainakin minun mielestäni ja kyllä tuo perheen miespuolinen yksilökin vaikutti tyytyväiseltä sutimiseni jälkeen.




Olen aina unelmoinut ruutuikkunoista, laskosverhoista ja ikkunalaudoista, joihin laittaisin muratit kasvamaan. Huomaan nyt omistavani sellaiset. Ihanaa tunnelmaa luo mielestäni myös leivinuuni. Ja mikäs lattia se sellainen on, joka ei pikkuisen narahda jalan alla? Ei ainakaan minun kotini lattia. No täällä löytyy molempia; sekä uuni että narinaa. Vielä on narisevan lautalattian kohtalo auki; käsittelisikö sen tummaksi, maalaisiko harmaaksi vai päällystäisiko sen jollain? Kerro mielipiteesi, jos haluat.










Hyvältä ovat kahvit maistuneet vehreää puutarhaa ja pihan perällä näkyvää pihasaunaa katsellessa. Kaupungin betoniseinien tuijottelun jälkeen ne ovat suorastaan luksusta.

väliaika

Kylläpäs aika rientää ahertaessa. Paljon on saatu aikaan, ei ehkä kuitenkaan ihan kaikkea, mitä tavoitteeksi asetettiin... Mukavaa on kuitenkin ollut ja valmistakin on syntynyt. Laitan hieman kuvia remonttitunnelmista.

Pihasaunalla on tapahtunut seuraavaa:

perinteistä mäntyseinää

me halusimme kuitenkin löylytellä hieman hämyisemmässä tunnelmassa. Ja ihan kuin ne löylyt olisivatkin hieman makoisammat nyt...

Saunatupa on saanut uuden lattian ja pian se saa myös mustan lakkapinnan. Muuri rapataan vielä valkoiseksi antiikkilaastilla, mutta esiin naputtelemani tiilenpäät saavat jäädä näkyviin.

saunatupa

Yläkerran aulan mäntypaneelit eivät totisesti hivelleet silmiäni, mutta valkoinen maali saa ihmeitä aikaan. Nythän ne näyttävät varsin kelvollisilta. Maalauksien kuivuessa ompelin rullaverhot, jotka vielä odottavat paikalleen asentamista.

ompelukin maistuu nyt makoisammalta tässä kuin aikaisemmin

vielä kun saisi ikkunaan..

Alakerrassa aikaisemmat pirtin omistajat ovat suurella vaivalla poistaneet väliseinän ja me tietysti haluamme sen takaisin...

kyllä tämä alkaa jo seinää muistuttaa.. minkäköhän väriseksi maalaisin tämän?

Remontin keskellä on yritetty pyörittää arkea jos ei nyt ihan normaaliin tapaan, niin ainakin melkein. Adan lähestyviä 3-vuotis synttäreitä varten käväisimme kaupungissa askartelukaupassa ja teimme kutsukortit, sankarin toiveiden mukaisesti kruunun malliset, kuinkas muuten. Ja ne koristeltiin tietysti timanteilla ja ruusuilla.. Kakkuunkin pitää ehdottomasti tulla mansikoita ja ruusuja, kuten kaikilla prinsessoilla. Ja pitihän äiskän ommella prinsessalle vielä kostyymikin...







Kylläpä se aika tosiaan rientää ja loma lähestyy loppuaan. Minusta paras ja palkitsevin loma on sellainen, että saa jotain hyödyllistä aikaiseksi, mutta muistaa välillä keittää ne päiväkahvit ja muistaa vielä nautiskella ne puutarhassa kaikessa rauhassa. Tämä loma on siis näin ajateltuna ollut varsin onnistunut ja vielähän sitä on tovi jäljelläkin. Huomenna ajattelimme lähteä ajelemaan kohti Turkua ja Muumimaailmaa. Samalla tavataan rakkaat ystävät, istutaan yhdessä hetki aloillaan ja puhutaan mukavia.

mökkeilyä

Mökkiloma, aikaa oikaista jalat penkille ja nauttia harvinaisesta auringonpaisteesta.


TUNNELMIA














Mökillä tiskaaminenkin on ihanaa. Kun tiskivesi ensin kannetaan järvestä, sytytetään tuli hellaan ja lämmitetään vesi, kannetaan tiskit ulos auringon paisteeseen ja äityliinin kanssa lauletaan kaksiäänisesti "Sunnuntaiaamuna"; siinä on taikaa.















MUUTTUVA MAISEMA

ilma on kuin se morsian, josta paljon puhutaan..

ja muistuttaako tämä sitten sellaista aviovaimoa, josta olen myös kuullut puhuttavan, tiedä häntä..?

Tuulisella ja sateisellakaan ilmalla ei pidä vaipua epätoivoon, vaan nämä niin yleiset mökkisäät voi käyttää vaikkapa:

ASKARTELUUN

ULKOLEIKKEIHIN ILOISISSA SADEVAATEISSA





PRINSESSOJEN KAUNISTAUTUMISEEN

LEIVONTAAN



JA SITTEN HERKUTTELUUN, JA KAS AURINKOKIN PAISTAA TAAS..

Mökkiloma on suorastaan luotu akkujen lataamista varten. Nämä kallioiset rannat alati muuttuvine maisemineen ovat muodostuneet parhaaksi paikaksi irrottautua arjen murheista. Kun laineet liplattavat kallioita vasten, voi melkein kuulla, kuinka voimaa virtaa sisimpään. Näillä rannoilla olen niin usein muistellut menneitä, haaveillut tulevasta ja joskus hetkittäin onnistunut jopa nauttimaan hetkestä, joka on juuri tässä ja nyt.

Onkohan maailmassa mitään niin kaunista ääntä kuin tämä? Kuuletko sinäkin sen?