pieniä asioita

Pieniä asioita on sunnuntaina ilmestynyt sulostuttamaan arkeamme. Lyhtyjä on taas hieman lisäilty, jotta pimeä ei pääse hiipimään ainakaan ihan sisimpään asti.

ovenpielikin on saanut kaverikseen syyskukkaset

Laventelitkin pääsivät vihdoin sisälle lämmittelemään. Minulla ei ole aavistustakaan, kestävätkö ne talven yli ulkona, joten olkoonpa nyt tuossa kuistin lattialla ottamassa sisääntulijat vastaan.

Kaunista alkavaa viikkoa Sinulle

p.s. olisin iloinen, jos jokaisesta käynnistä jäisi muistoksi pienen pieni merkki. Olisi mukava nähdä, kuka pirttiimme kurkistelee. Saattaisinhan siten löytää uusia ihastuttavia tuttavuuksiakin :)

kiva päivä

odottelimme ystäviämme kirkon pihamaalla

Kaunis lauantainen päivä. Tänään päätimme Adan kanssa viettää kivan päivän ja unohtaa tiskien, pyykkien ja kaikenmaailman imuri-toosakkeiden olemassaolon. Soitin ja pyysin ystävämme lapsineen mukaamme Nurmijärvelle, jonne olenkin jo pitkään halunnut päästä kurkistamaan sisustuspuoti Wanilla Roseen. Päätimme lähteä matkaan, vaikkakin ystävillämme oli hieman kiireellinen aikataulu. Kun tutkimusmatkamme tuossa ihanassa aarreaitassa kuitenkin hieman venähti, päätimme heittää aikataulut mielistämme ja tuumasimme, että pitäähän päivän olla myös lapsille kiva. Ehkä sisustuspuoti ei kahdelle vilkkaansorttiselle lapselle ole kuitenkaan se unelmien ajanviettopaikka...

Käänsimme auton rattia Espoon suuntaan ja pysäköimme sen lasten seikkailupuisto -HopLopin pihaan. Riemu oli rajaton, kun konttasimme, ryömimme ja laskimme liukumäkeä suuren suuressa kiipeilytelineessä koko porukka. Kerrankin äideilläkin oli mahdollisuus unohtaa kammottavat ikänsä ja painavat velvollisuutensa ja heittäytyä täysillä lasten maailmaan. Ja kyllä meillä olikin hauskaa; nauroimme ja kikatimme vedet silmissä.

Kun virta alkoi hiipua ja tuli aika lähteä, päätimme poiketa vielä matkan varrella Plantagenissa ja kyllähän sieltä taas löytyi yhtä jos toistakin, kuten muuten sieltä Wanilla Rosestakin. Shh... näistä ei sitten puhuta miesväelle...

Huomiseksi taitaakin olla luvassa puutarhan somistusta

sotaleskeyttä

Tämän viikonlopun ajaksi remontti taukoaa pirtissämme, sillä perheemme luutnantti on kertaamassa opintojaan. Uudet ikkunalaudat ehdin saada juuri ennen sotaleskeksi joutumistani niiden vinksottavien hirvitysten tilalle, vuorilaudatkin ovat jo maalattuina paikoillaan, mutta vielä joutuvat ikkunat sekä makkarissa että olohuoneessa hetkisen odottamaan verhoja ylleen. Laskosverhot ovat kyllä olleet valmiina jo kuukausitolkulla, mutta vielä ne joutuvat suojapusseissaan viettämään tovin, sillä niiden asentaminen vaatii poraamista, enkä minä kyllä uskalla siihen vekottimeen koskea ja pilata juuri tapetoitua seinää. Siitähän voisi saada rangaistukseksi vaikka perunateatteria. Tai eihän se kyllä mitenkään normaalista poikkeaisi...

Onneksi me naiset saimme sentään suojaksemme täksi ajaksi sisareni suuren ja pelottavan hauveliinin, Chihuahuan koko suuressa komeudessaan. Iloinen hännänheilutus oli vastassa, kun Adan kanssa kotiuduimme töistä ja tarhasta ja tunsimme suorastaan olevamme varsin odotettuja henkilöitä :) Lähdimme sitten reippaasti yhdessä metsään ihastelemaan värejä, jotka kasveista pois paetessaan näyttäytyvät hetken kauneimmillaan.

Illalla pyykin- ja astianpesukoneiden ahkeroidessa me uppouduimme kolmisin sohvalle vilttien syleilyyn jäätelökupit seuranamme. Olimme kerrankin tekemättä sen suurempia voimanponnisteluja vaativia toimenpiteitä ja nautimme tästä harvinaisesta yhdessäolosta.

Hetkinen, sain juuri puhelun tuolta mainitsemaltani luutnantilta ja hän pyysi lämmittämään saunan, koska on tulossa yöksi kotiin.. Mitäs ihmeen armeijankäyntiä se tällainen on olevinaan? Eikö tässä saa sotaleski edes joutua ikävöimään? Vielä en nimittäin ehtinyt.

Iltatunnelmia

Ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä. Koko perheemme suurimmasta pienimpään on ollut aurinkoisella ja hyvällä mielellä aamusta alkaen. Tulin juuri jumpasta ja valtavasti kiinteytyneenä ja suihkusta pyyhältäneenä räpsin muutaman kuvan pirttimme iltatunnelmasta. Yöt ovat jo kylmentyneet siinä määrin, että joka toinen päivä meillä lämpiää sekä leivinuuni että pönttöuuni. Niiden lämpö onkin vallan suloista. Olipa ihana palata kotiin, kun tulet loimusivat tunnelmallisesti.

Nappasin muutamia kuvia myös eteisestä ja esittelen sen teille tässä vaiheessa. Yksi seinä on saanut tumman raakalautaseinän ja mäntyiset seinäpäneelit olen maalannut valkoiseksi. Portaat aioin vielä käsitellä luultavasti valkoisiksi, vaikka tummaa lakkaakin olen pyöritetellyt mielessä, mutta katsellaan, muutama projektin puolikas on ennen sitä. Kypsyköön siis se ajatus.

Olkkarista eteiseen päin kurkatessa meillä näyttää tällaiselta. Nuo lattiat haluaisin vaihtaa tummemman, ehkä pähkinän sävyisiksi...

Ja räpsäytinpä tästäkin vinkkelistä vielä portaista kuvan. Juu kyllä, käsittelyn tarpeessa ovat. Meillä kyllä sattuu olemaan tuossa olohuoneessa täsmälleen portaiden värinen pianokin, voikohan sitä maalata...? Ja kynttilöitä pitää olla joka lähtöön, eihän illat ole mitään ilman niitä. Taidankin lähteä sytyttelemään niitä ja laulamaan sitten lapsukaiselle tuutulauluja.

Tunnelmallista iltaa

viimeistä viedään

Yksi vuosi kului taas eilen loppuun oman ajanlaskuni mukaan. Kolmenkymmenen vuoden raja kurkkii jo vajaan vuoden päässä. Koskaan en uskonut minkään sortin kriisin voivan hyökätä minun kimppuuni, mutta tämä viimeisin kulunut vuosi on ollut niin täynnä suuria haasteita ja elämänmullistuksia, että välillä on joutunut pysähtymään omien surkuhupaisien ajatusten kolkutteluun. Oma riittämättömyyden tunne, haaveiden täyttymiset ja täyttymättä jäämiset ovat kummasti myllertäneet mielessä ja oman elämän rajallisuus on putkahdellut mieleen useammin kuin aikaisemmin. Elän varmasti parhaillaan sitä elämäni parasta ja kiireisintä aikaa. Koulut on käyty, työpaikka hankittu, auto ja oma koti löytyy ja yksi lapsikin on elämään ilmestynyt. Kaikki on juuri niinkuin olen kuvitellutkin sen tässä vaiheessa elämää olevan.

Osaankohan varmasti nauttia kaikesta niin paljon kuin pitäisi? Useamminkin varmasti pitäisi kuulostella ja katsella ympärilleen ja huomata kauniita ja ihania asioita ympärillään. Onnellisuus koostuu niin pienistä yksittäisistä murusista, että jos niitä ei välillä tutkaile hieman tarkemmin ne voivat jäädä huomaamatta.

melkoista höpinää, mutinaa, jupinaa ja löpinää tänään... joka tapauksessa, ainakin naamarin ja pursuilevien vartalonmutkien silotteluun on otettava järeämmät otteet...

lämpöä vilpoisiin iltoihin

Olen vilukissa, joka pukeutuu kotona ja etenkin yötä varten viehättävästi väljähtäneisiin sarkahousuihin, kulahtaneisiin säärystimiin ja ränsistyneisiin villaisiin tossukoihin. Pyydän anteeksi lähiympäristöltäni :) Tähän on luvassa pientä parannusta, sillä Marin puodista tilaamani paketti sisälti ensiaputarvikkeita palelevaisille jaloilleni. Kaunis kuumavesipullo ja viehättävät tossukaiset, jotka kyllä kotona ystävällisesti teilattiin jo mummomaisiksi, mutta minkäs luonnolleni voin; mummo mikä mummo :)

Kauniista puketista löytyi myös yllätyksenä kaunis rasiallinen tulitikkuja, jotka houkuttelivat sytyttelemään kynttilöitä sekä herkullisen näköiset karamellitangot. Kiitos Mari. Maltammekohan Adan kanssa mielemme karkkipäivään asti... Onneksi miesväki ei meillä niin makeisista välitä.

lämpöisiä ajatuksia Sinulle

hassuttelua

Törmäsin Elsan sivuilla kivaan ja hassunhauskaan haasteeseen ja päätin kokeilla, tässä tulos:


Haasteen ohjeet ovat seuraavat:
1. Vastaa kysymyksiin etsien vastaukset Googlen kuvahaun avulla
2. Valitse kuva kuvahaun ensimmäisiltä sivuilta.

1.Ikäsi seuraavana syntymäpäivänä?

2. Minne haluaisit matkustaa?

3. Lempipaikkasi?

4. Lempitavarasi?

5. Lempiruokasi?

6. Lempieläimesi?

7. Lempivärisi?

8. Kulkuneuvosi?

9. Mitä teit viime lauantaina?

10. Mitä teit viime sunnuntaina?

11. Keneltä näytät?

Haastan mukaan myös Sinut :)

v a l m i s t a u t u m i s t a

Syksyn ja yöpakkasten tultua ikkunalaudat ja kukkapurnukat ovat täyttyneet murateilla ja muilla vihertävillä kasveilla. Kellari pursuaa pelargonioita.

Puutarha ja Metsäpirtin väki valmistautuu jo talven tuloon. Purnukat ovat ulkona täyttyneet callunoilla, sammalilla, katajan oksilla ja tuijilla. Lyhtyjä on viritetty pimenevien iltojen varalle ja kesän ulkona kuivumassa olleet koivuhalot on kannettu liiteriin talvipakkasia odottelemaan.

Ryytimaan pikkuruinen sato on kerätty kuivumaan ja kesän viimeiset kukkaset on noukittu maljakkoon mieltä ilostuttamaan.



syksy saa tulla

ihanimmat

Voi huushollia ja ainaista vallitsevaa kaaostilaa. Koti on myllätty ylösalaisin ja tämä pieni pintaremontti vain jatkuu ja jatkuu ja..., eikä yksikään kohta ole vielä niinkuin pitäisi. Niin mieluusti kuvailisin ja esittelisin valmiita sisustushommeleita, mutta ei vaan pysty eikä kykene. Onneksi Peikonlehti haastoi kertomaan ja esittelemään ihanimman e s i n e e n, joten pääsen pälkähästä. Minulla on kylläkin kaksi esinettä, joista en voisi ikinä luopua. Tarkoitan sitä todella, vaikka yleensä esineet ovatkin minulle vain esineitä, niitä tulee ja menee, mutta kaipa se on se tunne, mikä näissä on niin tärkeää.

Aikaisemminkin olen vilauttanut tätä tai siis näitä tuolivanhuksia, jotka kuuluivat äitini papalle, rakkaalle ukkipapalleni, jonka kyllä piti elää yli sata-vuotiaaksi, mutta ei ihan ylttänytkään sinne asti. Pelastin tuolit siis ladosta kymmenisen vuotta sitten ja toin ne tänne Metsäpirtin kuistin somistukseksi. Ränsistyneet , kulahtaneet, mutta...

Toinen on se keittokirja, jota olen aikaisemminkin vilauttanut sanallisessa muodossa. Muistoksi ukkipapasta valitsin itselleni tämän kirjan ja se kantaakin mukanaan paljon lämpöä ja monta mukavaa hymyä, tarinaa. Sivujen väliin on myös unohtunut aarteita, joilla jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan, esimerkkeinä maitoauton tilauskortti ja hyväksi havaittu siirappikakkujen ohje. Ja täältä olisi näköjään löytynyt ohje sille 1. asteen sokeriliemellekin, jos olisin vain malttanut selailla... Ei ehkä käytännöllisin opus, mutta silti...

Mikä on Sinun ihanin esineesi?

puutarhan syyspäivityksiä

Syksy on saapunut puutarhaamme. Pelargoniat on kiikutettu kellariin talvehtimaan, muratit istutettu uusiin ruukkuihin ja ne ovat saaneet uudet paikat sisätiloista. Muratit ovat kyllä jo aika karaistuneita, sillä viime helmikuisen muuton vuoksi ne saivat olla talven armoilla niine hyvineen ja kuin ihmeen kaupalla, ne alkoivat keväällä virkoamaan ja ovatkin nyt kovin suuria ja hyvinvoivia. Varaudutaan nyt kuitenkin ensi talvea varten, jos vaikka pakkasiakin saataisiin kokea.

Metsän aarteita olemme keränneet Adan kanssa sekä puutarhan koristuksiksi että jouluaskarteluja varten. Olen vallan innostunut näistä metsän antimista sillä kaupungissa asuessa ne eivät olleetkaan niin helposti saatavissa, itseasiassa ne olivat saa-vut-ta-mat-to-mis-sa. Voitte siis uskoa, että nautin täysin siemauksin saadessani väkertää kransseja kanervista ja puolukanvarvuista, kerätessäni sammalta ruukkujen kaunistukseksi, risuja muratin tueksi ja käpyjä muuten vaan somisteeksi.

Ja sitten kiitoksiin. Essun-taskusta saapui yllätyksenä tällainen hienon hieno plakaatti. Kylläpäs tätä äityliiniä nyt ilostutetaan. Olen aivan hämilläni ja lähestulkoon sanaton, vain sana Kiitos on nyt mielessäni.

On niin monta toinen toisiaan kauniimpia sivustoja, joita niin mielelläni käyn kurkistelemassa ja iloa niistä itselleni ammentamassa. Valitsen näiden lukuisten joukosta kaksi, joille tämän haluan eteenpäin ojentaa:

Björkbackan Leena, sinun kuvissasi on jotain hyvin herkkää ja kaunista. Osaat ikuistaa arkeasi hienosti ja huomaat pienen pieniä kauniita asioita ympärilläsi.

Wanhattaren Mari, ilostutat minua, kun saan kurkistaa kauniiseen kotiinne ja jaat kaunista arkea lapsosiesi kanssa. Aidot asiat ilostuttavat minua!

vielä yksi kuva omenoista...

karhunpoika sairastaa...

häntä hellikäämme.... Mistähän meille pörhälti joku vatsapöpöläinen, joka myllertää pienen vatsassa, kivistää pienoista päätä ja nostaa kovan kuumeen? Lapsi kaipaa silitystä, halimista, laulua ja taas halimista. Äitinä sitä toivoo, että voisi edes osan ottaa tuosta kivusta itselleen. Mutta ei auta, kuin parhaansa mukaan suoda hellyyttä tuolle voimattomalle olennolle. Ei kai tässä muukaan auta, niin paitsi tietysti mummon tekemä mustaherukkamehu.

meillä lauletaan

Kun olin aivan pikkuruinen, äitini teki minulle aivan ihka oman laulukirjan. Siitä on kohta jo kolmekymmentä vuotta aikaa ja kyllä näitä sivuja onkin selattu ahkerasti. Omalle lapselleni olen laulanut myös aivan pienestä pitäen ja yhäkin Ada kaivaa usein kirjan esiin ja se on aina kahlattava kannesta kanteen. Hämmästyttävän hyvin hän osaa ne myös itse ulkoa, vaikka ei tietenkään vielä lukea osaakaan. Kuvat auttavat muistamaan, mikä laulu milloinkin on vuorossa.

Ja mikä turvallinen tunne tulikaan, kun aukaisin Adan kastelahjaksi saaman laulukirjan, jossa kuvituksena oli käytetty tismalleen samoja kiiltokuvia, kuin silloin kauan kauan sitten Iloisen vesselin laulukirjassa.

iloisia sattumia

Lopuksi kiitän Wanhattaren Maria iloisesta yllätyksestä. Lähetän Mari oitis sen sinulle takaisin :) Koska säännöissä sanotaan, että tunnustuksen voi jakaa joko yhdelle tai sadalle, päädyn siihen yhteen. Essun Taskussa asusteleva Katinkainen ilostuttaa minua ja saa aina hymyn huulilleni sekä vekkuleilla sanoillaan, kauniilla ajatuksillaan että ihastuttavilla kuvillaan. Hänelle siis haluan tämän ojentaa ja rutistaa hellästi :)

Purpose of the award:To send love and acknowledgement to women who brightenyour day, teach you new things and live their livesfully with generosity and joy!Here are the rules:1. you can give it to one or one hundred or any number in between -it's up to you. make sure you link to their site in your post.2. link back to this blogsite,http://www.tammyvitale.com/so she can go visit all these wonderful women.

syksyn ihanuutta

Olenkohan muistanut tarpeeksi usein kuvata näitä omenoita ja tätä pyörävanhusta? Yritän keksiä jotain uusia kuvauskohteita, mutta olen vain niin hurjan ihastunut tähän elämäni ensimmäiseen oman sadon korjuuseen, että se nyt näköjänsä pitää ikuistaa joka kantilta... Omenat ovat mielestäni vain niin kauniita ja herkullisia. Olenkin suunnitellut tekeväni vaikka mitä omenaherkkuja itselle ja viemiseksi. Jos jostain aarteistosta löytyisi muutama resepti jaettavaksi, ottaisin mieluusti vastaan. Keräsimme Adan kanssa myös pikkuruisen korillisen omenoita hoitotädille viemisiksi ja pitihän siitä muistutus laittaa oven pieleen, etteivät vallan aamutohinassa unohdu :)

Ensimmäiset omenahillot on keitetty ja purkitettu. Reseptikirjallisuudestani löytyy ukkipapaltani peritty "Keittotaito" -kirja, jonka ohjeet yleensä soveltuvat minulle loistavasti suurpiirteisyytensä vuoksi, mutta kun omenahillokkeen kohdalla neuvottiin keittämään 1. asteen sokeriliemi, jouduin hetken silmiäni räpsyteltyäni tyytymään tyypilliseen tapaani pyöritellä sekaisin sitä, tätä ja tuota. Päädyin ripsauttamaan sekaan myös tömpsäyksen kanelia ja tujauksen kardemummaa. Tuoksu ainakin oli herkullinen. Nämä taitavat päätyä viemisiksi. Yksi purkki toki maistellaan ensin itse, jotta tohditaan tuliaisiksi ojentaa.

Syksyä on ilmassa