viimeistä viedään

Yksi vuosi kului taas eilen loppuun oman ajanlaskuni mukaan. Kolmenkymmenen vuoden raja kurkkii jo vajaan vuoden päässä. Koskaan en uskonut minkään sortin kriisin voivan hyökätä minun kimppuuni, mutta tämä viimeisin kulunut vuosi on ollut niin täynnä suuria haasteita ja elämänmullistuksia, että välillä on joutunut pysähtymään omien surkuhupaisien ajatusten kolkutteluun. Oma riittämättömyyden tunne, haaveiden täyttymiset ja täyttymättä jäämiset ovat kummasti myllertäneet mielessä ja oman elämän rajallisuus on putkahdellut mieleen useammin kuin aikaisemmin. Elän varmasti parhaillaan sitä elämäni parasta ja kiireisintä aikaa. Koulut on käyty, työpaikka hankittu, auto ja oma koti löytyy ja yksi lapsikin on elämään ilmestynyt. Kaikki on juuri niinkuin olen kuvitellutkin sen tässä vaiheessa elämää olevan.

Osaankohan varmasti nauttia kaikesta niin paljon kuin pitäisi? Useamminkin varmasti pitäisi kuulostella ja katsella ympärilleen ja huomata kauniita ja ihania asioita ympärillään. Onnellisuus koostuu niin pienistä yksittäisistä murusista, että jos niitä ei välillä tutkaile hieman tarkemmin ne voivat jäädä huomaamatta.

melkoista höpinää, mutinaa, jupinaa ja löpinää tänään... joka tapauksessa, ainakin naamarin ja pursuilevien vartalonmutkien silotteluun on otettava järeämmät otteet...