Kun olin aivan pikkuruinen, äitini teki minulle aivan ihka oman laulukirjan. Siitä on kohta jo kolmekymmentä vuotta aikaa ja kyllä näitä sivuja onkin selattu ahkerasti. Omalle lapselleni olen laulanut myös aivan pienestä pitäen ja yhäkin Ada kaivaa usein kirjan esiin ja se on aina kahlattava kannesta kanteen. Hämmästyttävän hyvin hän osaa ne myös itse ulkoa, vaikka ei tietenkään vielä lukea osaakaan. Kuvat auttavat muistamaan, mikä laulu milloinkin on vuorossa.
Ja mikä turvallinen tunne tulikaan, kun aukaisin Adan kastelahjaksi saaman laulukirjan, jossa kuvituksena oli käytetty tismalleen samoja kiiltokuvia, kuin silloin kauan kauan sitten Iloisen vesselin laulukirjassa.
iloisia sattumia
Lopuksi kiitän Wanhattaren Maria iloisesta yllätyksestä. Lähetän Mari oitis sen sinulle takaisin :) Koska säännöissä sanotaan, että tunnustuksen voi jakaa joko yhdelle tai sadalle, päädyn siihen yhteen. Essun Taskussa asusteleva Katinkainen ilostuttaa minua ja saa aina hymyn huulilleni sekä vekkuleilla sanoillaan, kauniilla ajatuksillaan että ihastuttavilla kuvillaan. Hänelle siis haluan tämän ojentaa ja rutistaa hellästi :)
Purpose of the award:To send love and acknowledgement to women who brightenyour day, teach you new things and live their livesfully with generosity and joy!Here are the rules:1. you can give it to one or one hundred or any number in between -it's up to you. make sure you link to their site in your post.2. link back to this blogsite,http://www.tammyvitale.com/so she can go visit all these wonderful women.
7 kommenttia:
On tosiaan jännä juttu! Ihana idea tuo oma laulukirja. Meilläkin lauletaan aika paljon, mutta yleensä ulkomuistista:))
Mari
Lämmin kiitos sinulle vierailustasi blogissani!
Tiedätkös, tein nyt 13 vuotiaalle tyttärelleni laulukirjan silloin kun hän oli vasta vauva. Harmikseni kirja taitaa nyt olla hukan teillä. :(
Blogissasi on kauniita, taidokkaasti otettuja kuvia!
Saat yhtä hellän halauksen takaisin!!!<3<3<3
Onko lie koskaan Essuntaskun aikana tunnustuksen saaminen ollut yhtä koskettava ja huokasutelututtavaa!!!?
Liikutuin melkein kyyneliin asti...Olen nykyisin niin kovin herkkä..Tippa linssissä joka mutkassa....
Yksi mutta tässä on...
Tuon lentäväisen sydämen olisin niin mielelläni antanut sinulle..
Voikohan niin tehdä!!!?
Sen eteenpäin jakaminen ei olekaan niin simppeli juttu,kun sinun blogisi ilahduttaa minua tällä hetkellä eniten....
Nyt heitit rankemman sorttisen mietintämietinnän....
Kenelle annan sydämen eteenpäin!?
Pidän niin sivujesi herkästä ja käsinkosketeltavasta tunnelmasta..
Lempeytesi,aitoutesi ja herkkyytesi tuntuu Essuntaskuun asti!!!!=O)
Olet ihana!!!!<3<3<3
heippa hei,
mukavaa kun kurkkasit joulun satuun ja minulle kunnia kun sen suosikkeihisi kelpuutit, tänne tulen varmasti uudelleen
ilona
Iloista, joskin aika harmaata huomenta!
Mari; laulu ja musiikki ovat ilomme ;)
Jonna; Kiva, kun tulit vastavierailulle. Toivottavasti tekemäsi laulukirja löytyy. Voi olla, että 13-vuotias ei juuri nyt sitä niin arvosta, mutta kun vuodet vierivät...
Katinkainen; sinä hassuli ;) minähän aivan pökerryn, kun olet niin suloinen <3<3<3<3<3
Ilona; mukava saada sinut sieltä ihanaisesta sadustasi pieneen pirttiimme kylään :) Nähdään pian taas!
Kukkuu Hanna-Maria!!!
Et piipahtaisi
luonani hakemassa
yhtä pakettia!!?=O)
Olisi erihieno yllätys
rouvalle tiedossa!!!<3<3<3
Vuoroin vieraissa...;0)
Hei Hanna-Maria:)
Laulaminen on ihanaa, minä myös rakastan laulamista (ja äänellään se variskin raakkuu:) Joskus ollaan miehen kanssa vietetty "musiikki-iltoja" nuotit edessä, hän soittaa kitaraa ja minä hoilaan:) Täytyisikin pitkästä aikaa taas musisoida...
Ja olen hyvin iloinen jos lisäät minut listallesi, minäkin linkitän hyvin mielelläni ihanan blogisi omaani:)
Mukavaa viikonloppua ja toivotaan auringon pilkahduksia tai koko päivän kestävää kirkkautta:)
Terveisin Marja
Lähetä kommentti