keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Iltatunnelmia



Ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä. Koko perheemme suurimmasta pienimpään on ollut aurinkoisella ja hyvällä mielellä aamusta alkaen. Tulin juuri jumpasta ja valtavasti kiinteytyneenä ja suihkusta pyyhältäneenä räpsin muutaman kuvan pirttimme iltatunnelmasta. Yöt ovat jo kylmentyneet siinä määrin, että joka toinen päivä meillä lämpiää sekä leivinuuni että pönttöuuni. Niiden lämpö onkin vallan suloista. Olipa ihana palata kotiin, kun tulet loimusivat tunnelmallisesti.





Nappasin muutamia kuvia myös eteisestä ja esittelen sen teille tässä vaiheessa. Yksi seinä on saanut tumman raakalautaseinän ja mäntyiset seinäpäneelit olen maalannut valkoiseksi. Portaat aioin vielä käsitellä luultavasti valkoisiksi, vaikka tummaa lakkaakin olen pyöritetellyt mielessä, mutta katsellaan, muutama projektin puolikas on ennen sitä. Kypsyköön siis se ajatus.




Olkkarista eteiseen päin kurkatessa meillä näyttää tällaiselta. Nuo lattiat haluaisin vaihtaa tummemman, ehkä pähkinän sävyisiksi...




Ja räpsäytinpä tästäkin vinkkelistä vielä portaista kuvan. Juu kyllä, käsittelyn tarpeessa ovat. Meillä kyllä sattuu olemaan tuossa olohuoneessa täsmälleen portaiden värinen pianokin, voikohan sitä maalata...? Ja kynttilöitä pitää olla joka lähtöön, eihän illat ole mitään ilman niitä. Taidankin lähteä sytyttelemään niitä ja laulamaan sitten lapsukaiselle tuutulauluja.



Tunnelmallista iltaa



10 kommenttia:

MariaJ kirjoitti...

Kylläpäs teillä on kaunista! Upeita kuvia!

maano kirjoitti...

kauniita kuvia .. meillä kans lämmitellään leivarin lämmössä , pönttöuuninki ottasin mielelläni :) on meil onnex puuhella :)

Kirsi kirjoitti...

Onpa kauniita kuvia...

Kirsi

Mari kirjoitti...

Näyttää niin ihanalta ja sievältä:)

titta kirjoitti...

Voi että miten upeat seinämateriaalit teiltä löytyykään ja leivari, tuli lämmin olo kun katsoi näitä iltatunnelmia :)

Hanna kirjoitti...

Kaunista ja ihanan tunnelmallista. Ihanasti olet yhdistänyt uutta ja vanhaa, miellyttää minun silmää :)

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Ui, mitä tunnelmakuvia! Teillä on kaunis koti. Tykkään itekkii aina kylmällä ilmalla lämmittää leivinuunia, mutta tosi useesti se menee vähän yli... Seuraavana päivänä ei tarvittais muuta asustetta kun alushousut! :) Ihanaa se lämpö on silti...

Hanna-Maria kirjoitti...

Hymyllä varustettu moikkaus :)

Kiitos kauniista sanoistanne. Lämpö on tosiaan tervetullut vieras silloin tällöin ja voin kertoa teille, että, kun makuuhuoneessamme lämmittää pönttöuunin hehkuvaiseksi, voin kevyesti jättää ne keskimmäiset välihousut yöasustani pois :)

Näillä sivistyssanoilla haluan toivottaa teille jokaiselle lämpöistä viikonloppua!! On ilo, että käytte moikkaamassa <3<3<3

Anonyymi kirjoitti...

Onpas teillä kaunista...

Karita

mimosamamma kirjoitti...

Minä vajosin pehmeästi nautiskellen tähän tunnelmaan. Kodikkuus, lämpö ja kauneus välittyvät näiden kuvien kautta uskomattoman hyvin:)

Mukavaa viikonloppua toivottelee
Marja