Paluu

Kotiin- ja töihinpaluu on tapahtunut. Lomaviikko vierähti remontoidessa ja metsätöitä tehdessä. Pirtin porraskaiteet on nyt maalattu, makuuhuoneen seinät on vihdoinkin tapetoitu ja maalattu valmiiksi, pönttöuunin edestä puretun laatoituksen alta lattia on korjattu, listoja on viritelty ja vielähän niitä pitäisi viritellä. Yksi oviaukko makuuhuoneen ja keittiön väliltä on tukittu levyllä ja pian entisen oviaukon kohdalle naputellaan hyllylevyjä. Kuvia ei vieläkään tohtinut ottaa, mutta projekti selkeästi etenee...

Myö mehtäläiset möyrittiin sitten loppuviikko metsää raivaten ja ruumiilliseen työhön tottumattomat jäsenemme saivat huomata sisältävänsä ennenlöytämättömiä lihaksia :) Jalat ovat mustelmilla ja maitopurkkiakaan ei meinaa saada vielä auki, mutta kummasti se metsä vesurien ja raivaussahojen avulla harveni. Sain itsekin toimia metsurina ihan todenteolla ja kylläpä siitä tulikin miehekäs olo!!

Matkan varrella pistäydyimme Adan kanssa kurkkaamassa Marin puotia ja onneksi ihanainen Mari olikin itse tiskin takana. Oli mukava tavata ja jutella pikkuinen tovi ihan kasvotusten. Lapsenikin esitti parhaita piirteitään pyöriskelemällä lattialla pötköllään (oli kuulemma niin väsynyt) ja muutoinkin tuomalla kauniiseen puotiin pienen katastrofiuhan :)

Mummolan vintiltä toin tullessani tämän kuvissa esiintyvän ikkunavanhuksen, joka kestää mielestäni esittelyn, vaikka se jonkun mielestä voi näyttää hieman elähtäneeltä, mutta minusta se on hyvä juuri tuollaisena. Toistaiseksi se saa nojailla yläkerran aulan tietokonepöytään, koska katselen paljon mieluummin sitä kuin kaikenmaailman sähköhärpäkkeitä. Onkohan muiden perheissä tätä ainaista keskustelua näiden tekniikkamötisköjen kohtalosta??

Kävimme muuten tulomatkalla Hämeenlinnassa Aulangon vieressä sijaitsevassa Metsäkylän navetassa, jossa myydään jos vaikka mitä vanhoja rakennustarvikkeita. Niitä räppänöitä, mitä olimme etsimässä, emme löytäneet, mutta paljon silmänruokaa kylläkin. Päiväkahvit maistuivat myöskin aivan hurmaavilta Leivintuvan kahviossa, jossa tunnelma oli pysähtynyt jonnekkin kaukaisille vuosikymmenille.


Nyt on hyvä aloittaa oikeat työt, kun tekemättömien töiden määrä on täällä vapaa-ajalla taas hieman vähentynyt. Ja kyllähän sitä sieltä oikeista töistä taas löytyikin yhtä jos toistakin...

Aurinkoa alkavaan viikkoosi <3

hUoH

Huisketta ja hulinaa. Vietämme parhaillaan kesäloman viimeistä viikkoa ja kiire on sen mukainen :) Aikamoinen määrä oli töitä tehtävä (siellä oikeissa töissä), jotta lomalle pystyi lähtemään ja siltikin työasiat tuppaavat alitajunnassa pörräämään. Eiköhän tämä loppuviikkoon mennessä helpota...

Viikonloppuna pirttimme sai kestittäväkseen vieraita oikein roppakaupalla ja puheensorinaa, naurun helinää ja askelten töminää ei ole puuttunut. Aivan pökerryksissä suorastaan olemme olleet. Tänä aamuna, kun pirtti oli vieraista tyhjentynyt, päätin sitten köllötellä peiton alla tavallista pitempään. Aamukahvia tukkapystyssä keittäessäni puhelin pärähti soimaan ja Adan hoitotäti soitti olevansa pian pihassa, kun hänen oli määrä hakea Ada mukaan valokuvaukseen. Tajusin sen kyllä siinä samassa silmänräpäyksessä, kun puhelimen ruutuun vilkaisin ja näin, kuka soitaa.. Vastasinkin viehättävästi: "HERRANJUUKELIS!! EnHäN mInÄ mUiStAnUt!!! Ja kolmessa minuutissa lapsi oli sullottu sukkahousuihin ja mekkoon ja mahtuipa tuohon aikaan vielä takkukasan selvittely hiuksista ja kauniin kampauksen väsäysyritys, joka kyllä hyvin pian vaihtui pinnin napsautukseen. Hoitotäti oli kyllä hiukka ihmeissään, kun yleensä on tottunut korkokengissä ja hieman virallisemmissa asusteissa tämän äityliinin näkemään... Tänään hän sai todistaa sen todellisen aamulookkini maalisissa kalsareissani, villatakin reuhkassani ja tukka päälaella ponnarilla sökötettynä, ei järin viehättävää... Ai jestas sentään.

Tänään ohjelmassa on ollut listoitusta, askartelua, ompelua ja kun tuon lapsen saan unten maille, aion maalata nuo portaikon pylväät. Huomenna suunnistamme taas rautakauppaan hakemaan hieman tarvikkeita, jotta remontti voipi jatkua. Loppuviikosta matkaammekin sitten pohjoiseen Keski-Suomeen, mummoni luokse ja aiomme osallistua metsänharvennustalkoisiin. Tarkoituksena olisi pätkiä ensi vuoden polttopuut myös tänne Metsäpirtin tarpeisiin.

kyllä tämä loma tuli tarpeeseen!!

saunatonttu

Metsäpirtin pihamaalla seisoa tönöttää kaikessa rauhassa, tosin hieman vinossa, vanha pihasauna. Kesällä sen savupiipusta on kohonnut savu lähes joka päivä, mutta syksyn ja pimeän hiivittyä tänne Pohjolaan, savupiippu on saanut huilailla arkipäivinä ja vain viikonloppuisin pirtin asukkaat ovat kömpineet saunan lauteille lämmittelemään ja rentoutumaan.

Sauna on ollut aikoinaan hyvin suosittu kyläläisten keskuudessa, kenties sen pitkien lauteiden ja pehmeiden löylyjen ansiosta ja lauantaisin pitkänkin matkan takaa tänne kokoonnuttiin puhdistautumaan ja rentoutumaan. Seinät huokuvat tarinoita ja niinpä mekään, pirtin uudet asukkaat emme ole tohtineet muuttaa olemassa olevaa tunnelmaa. Saunavastat, tervan tuoksu, kynttilän loimotus ja rätisevä tuli kamiinassa ovat osa saunan tunnelmaa.

Kesän aikana sahan suhinaa ja vasaran pauketta ei ole näiden seinien sisältä kuitenkaan puuttunut. Saunatupa on saanut uuden puulattian, joka on lakattu mustaksi. Harmaantuneita raakalautaseiniä on jatkettu ja paikkailtu ja kokonainen uusi seinäkin on vajan ja tuvan välille rakentunut. Saunasupia on huiskittu sekä saunan että tuvan puolelle, sähköjä, listoja, peltejä, hyllyjä ja ikkunanpokia on väkerretty, muuria on rapattu ja vanhoja tiilenpäitä paljastettu. Työtunteja tupanen on saanut osakseen lukemattomia, mutta tuloksena on syntynyt paikka, jossa huolet ja murheet voi jättää oven taakse.

Olemmekin sopineet, että oven taakse jäävät myös paha mieli, kiukuttelu, mökötys, kolotus ja kaikkinainen hermojen kiristys. Tästä pitää osaltaan huolta myös saunan ikiaikainen saunatonttu, joka myös eilen illalla kävi kolkuttamassa oven takana, kun häiritsimme sen rauhaa tarpeettoman kovaäänisesti. Tuota kolkutusta kukaan perheenjäsenistämme ei tohdi olla tottelematta. Ja niin rauha laskeutui taas saunatupaan ja saunojien mieliin.

pukeutumisasiaa

Minä en taida olla mikään pukeutujatyyppi, vaikka vaatekaappini tur-su-aa-kin! Pääasiallinen väri siellä on musta ja useimmiten sieltä ei löydy mitään sopivaa päällelaitettavaa. Aamulla silmät ristissä riipaisen jonkin ensimmäisen käteen osuvan tekeleen ja yritän välttää eteisen kokovartalopeiliä viimeiseen asti. Kaulasta ylöspäin ulottuva ruumiinosa saa aamutohinassa eniten käsittelyä osakseen. Olisin ehdottomasti tyylikoulun tarpeessa. Vartalonmutkiini ei mikään oikein asetu suosiolla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en pitäisi kauniista vaatteista, päinvastoin! Ehkä se on vain sitä, että itseään ei (Luojan kiitos) tarvitse katsella. Tuon kaiken irtoavan vaateinnostukseni olen suunnannut lapseni hyväksi. Seuraavan päivän asu suunnitellaan hiuspompulaa myöten etukäteen, useimmiten Adan kanssa yhdessä, ettei sitten aamulla tarvitsisi ruveta kehittämään mitään tiukkoja liikeneuvotteluja pukeutumisen suhteen. Usein tuohon keskusteluun kuitenkin ajaudutaan ja tuo kolmevuotias tyylitaituri tietää kyllä tarkalleen, mihin prinsessakostyymiin hän kulloinkin haluaisi verhoutua. Siinä saa äitikin kuulla omat tyylirikkeensä ja ne harvat onnistumisen hetket pukeutumisen suhteen. Tuo yhden naisen raati on armoton. Iskä ei onnistu koskaan...

Tänään lähdimme taas tekemään hankintoja lähimpään kaupunkiin, lähinnä lähestyvää talvikautta silmälläpitäen. Onneksi mukanamme oli myös yökylässä ollut isäni, Adan pappa-kulta, joka piti seuraa tuolle niiiiin vilkaalle neitokaiselle. Minä kun tarvitsisin kaiken lisäksi aina tuhottomasti aikaa valintoja tehdessäni ja useimmiten se ei lapsen kanssa ole mahdollista. Nyt siis papan ansiosta saimme hankittua kahdet uudet talvikengät, yhdet tarhaan sekä nuo kuvassa olevat hieman parempaan käyttöön. Lämpöisiä hanskoja sekä hattu on nyt myös ostettu, joten talventulo ei meitä hirvitä. Paitsi ehkä minua, joka en taaskaan löytänyt itselleni yhtikäs mitään.

paitsi kynttilöitä, lämmittäähän nekin. Ainakin mieltäni.

näkymiä..

...ikkunoistamme. Kovin on syksyistä. Värit pakenevat, vaikka hetken vielä leikkivätkin muuttumisleikkiään. Talvi peittää ne lopulta alleen ja nyt onkin viimeiset hetket kerätä muistilokeroihin tuota hehkua ja aloittaa valmistautuminen harmauden kohtaamiseen. Jos oikein osaa tarkastella, harmauskin voi olla kaunista. On lupa sytytellä kynttilöitä ja kenties hellittää hieman vauhtia. On mahdollisuus hiljentyä ja käpertyä kuulostelemaan itseään ja lähellä oleviaan. Ja jos sitä harmautta ei välillä olisi, ei heräävistä väreistäkään osaisi varmaan nauttia niin paljon keväällä.


Ja tämänpäiväisten ajatusten jälkeen siirrynkin vastaamaan Marilta saamaani haasteeseen, jossa viimeisetkin salaisuudet tulevat julki ;)

VIISI ASIAA PAKASTIMESSANI

1. marjoja
2. omenoita kaikissa mahdollisissa olomuodoissa
3. suppilovahveroita
4. leipää
5. juureskuutioita


VIISI ASIAA VAATEKOMEROSSANI

1. paljon yritystä järjestyksen ylläpitämiseksi (ainakin kaikenmaailman härvelit sitä varten on hankittu...)
2. turkasen paljon vaatteita, vaikka mitään päällepantavaa sieltä ei koskaan löydykään
3. pyhäkenkiä
4. lahjoja ja yllätyksiä erinäisiä tilanteita varten. Ostan niitä aina, kun sopiva tulee vastaan (tässä syy viimeisen kysymyksen ensimmäiseen kohtaan..)
5. hillitön pino sisustuslehtiä (mitä ihmettä ne vaatekaapissa tekee??)


VIISI ASIAA AUTOSSANI

1. isoja vikoja
2. pieniä vikoja
3. mittari pullollaan päivittäin kertyviä kilometrejä
4. Adan rusinoita löytyy joka väliköstä
5. ja sitten vielä keskikokoisia vikoja


VIISI ASIAA KÄSILAUKUSSANI

1. lompstuuki, joka on pullollaan kuitteja, rahasta ei tietoakaan..
2. suuri meikkipussi
3. avaimet
4. purkkaa
5. kännykkä ja paljon paljon muuta, mitäpä sieltä ei löytyisi...


Poimi tämä haaste itsellesi, mikäli et ole niin jo aiemmin tehnyt. Mikään ei ole enää salaista ;)

pieniä asioita

Pieniä asioita on sunnuntaina ilmestynyt sulostuttamaan arkeamme. Lyhtyjä on taas hieman lisäilty, jotta pimeä ei pääse hiipimään ainakaan ihan sisimpään asti.

ovenpielikin on saanut kaverikseen syyskukkaset

Laventelitkin pääsivät vihdoin sisälle lämmittelemään. Minulla ei ole aavistustakaan, kestävätkö ne talven yli ulkona, joten olkoonpa nyt tuossa kuistin lattialla ottamassa sisääntulijat vastaan.

Kaunista alkavaa viikkoa Sinulle

p.s. olisin iloinen, jos jokaisesta käynnistä jäisi muistoksi pienen pieni merkki. Olisi mukava nähdä, kuka pirttiimme kurkistelee. Saattaisinhan siten löytää uusia ihastuttavia tuttavuuksiakin :)

kiva päivä

odottelimme ystäviämme kirkon pihamaalla

Kaunis lauantainen päivä. Tänään päätimme Adan kanssa viettää kivan päivän ja unohtaa tiskien, pyykkien ja kaikenmaailman imuri-toosakkeiden olemassaolon. Soitin ja pyysin ystävämme lapsineen mukaamme Nurmijärvelle, jonne olenkin jo pitkään halunnut päästä kurkistamaan sisustuspuoti Wanilla Roseen. Päätimme lähteä matkaan, vaikkakin ystävillämme oli hieman kiireellinen aikataulu. Kun tutkimusmatkamme tuossa ihanassa aarreaitassa kuitenkin hieman venähti, päätimme heittää aikataulut mielistämme ja tuumasimme, että pitäähän päivän olla myös lapsille kiva. Ehkä sisustuspuoti ei kahdelle vilkkaansorttiselle lapselle ole kuitenkaan se unelmien ajanviettopaikka...

Käänsimme auton rattia Espoon suuntaan ja pysäköimme sen lasten seikkailupuisto -HopLopin pihaan. Riemu oli rajaton, kun konttasimme, ryömimme ja laskimme liukumäkeä suuren suuressa kiipeilytelineessä koko porukka. Kerrankin äideilläkin oli mahdollisuus unohtaa kammottavat ikänsä ja painavat velvollisuutensa ja heittäytyä täysillä lasten maailmaan. Ja kyllä meillä olikin hauskaa; nauroimme ja kikatimme vedet silmissä.

Kun virta alkoi hiipua ja tuli aika lähteä, päätimme poiketa vielä matkan varrella Plantagenissa ja kyllähän sieltä taas löytyi yhtä jos toistakin, kuten muuten sieltä Wanilla Rosestakin. Shh... näistä ei sitten puhuta miesväelle...

Huomiseksi taitaakin olla luvassa puutarhan somistusta

sotaleskeyttä

Tämän viikonlopun ajaksi remontti taukoaa pirtissämme, sillä perheemme luutnantti on kertaamassa opintojaan. Uudet ikkunalaudat ehdin saada juuri ennen sotaleskeksi joutumistani niiden vinksottavien hirvitysten tilalle, vuorilaudatkin ovat jo maalattuina paikoillaan, mutta vielä joutuvat ikkunat sekä makkarissa että olohuoneessa hetkisen odottamaan verhoja ylleen. Laskosverhot ovat kyllä olleet valmiina jo kuukausitolkulla, mutta vielä ne joutuvat suojapusseissaan viettämään tovin, sillä niiden asentaminen vaatii poraamista, enkä minä kyllä uskalla siihen vekottimeen koskea ja pilata juuri tapetoitua seinää. Siitähän voisi saada rangaistukseksi vaikka perunateatteria. Tai eihän se kyllä mitenkään normaalista poikkeaisi...

Onneksi me naiset saimme sentään suojaksemme täksi ajaksi sisareni suuren ja pelottavan hauveliinin, Chihuahuan koko suuressa komeudessaan. Iloinen hännänheilutus oli vastassa, kun Adan kanssa kotiuduimme töistä ja tarhasta ja tunsimme suorastaan olevamme varsin odotettuja henkilöitä :) Lähdimme sitten reippaasti yhdessä metsään ihastelemaan värejä, jotka kasveista pois paetessaan näyttäytyvät hetken kauneimmillaan.

Illalla pyykin- ja astianpesukoneiden ahkeroidessa me uppouduimme kolmisin sohvalle vilttien syleilyyn jäätelökupit seuranamme. Olimme kerrankin tekemättä sen suurempia voimanponnisteluja vaativia toimenpiteitä ja nautimme tästä harvinaisesta yhdessäolosta.

Hetkinen, sain juuri puhelun tuolta mainitsemaltani luutnantilta ja hän pyysi lämmittämään saunan, koska on tulossa yöksi kotiin.. Mitäs ihmeen armeijankäyntiä se tällainen on olevinaan? Eikö tässä saa sotaleski edes joutua ikävöimään? Vielä en nimittäin ehtinyt.

Iltatunnelmia

Ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä. Koko perheemme suurimmasta pienimpään on ollut aurinkoisella ja hyvällä mielellä aamusta alkaen. Tulin juuri jumpasta ja valtavasti kiinteytyneenä ja suihkusta pyyhältäneenä räpsin muutaman kuvan pirttimme iltatunnelmasta. Yöt ovat jo kylmentyneet siinä määrin, että joka toinen päivä meillä lämpiää sekä leivinuuni että pönttöuuni. Niiden lämpö onkin vallan suloista. Olipa ihana palata kotiin, kun tulet loimusivat tunnelmallisesti.

Nappasin muutamia kuvia myös eteisestä ja esittelen sen teille tässä vaiheessa. Yksi seinä on saanut tumman raakalautaseinän ja mäntyiset seinäpäneelit olen maalannut valkoiseksi. Portaat aioin vielä käsitellä luultavasti valkoisiksi, vaikka tummaa lakkaakin olen pyöritetellyt mielessä, mutta katsellaan, muutama projektin puolikas on ennen sitä. Kypsyköön siis se ajatus.

Olkkarista eteiseen päin kurkatessa meillä näyttää tällaiselta. Nuo lattiat haluaisin vaihtaa tummemman, ehkä pähkinän sävyisiksi...

Ja räpsäytinpä tästäkin vinkkelistä vielä portaista kuvan. Juu kyllä, käsittelyn tarpeessa ovat. Meillä kyllä sattuu olemaan tuossa olohuoneessa täsmälleen portaiden värinen pianokin, voikohan sitä maalata...? Ja kynttilöitä pitää olla joka lähtöön, eihän illat ole mitään ilman niitä. Taidankin lähteä sytyttelemään niitä ja laulamaan sitten lapsukaiselle tuutulauluja.

Tunnelmallista iltaa

viimeistä viedään

Yksi vuosi kului taas eilen loppuun oman ajanlaskuni mukaan. Kolmenkymmenen vuoden raja kurkkii jo vajaan vuoden päässä. Koskaan en uskonut minkään sortin kriisin voivan hyökätä minun kimppuuni, mutta tämä viimeisin kulunut vuosi on ollut niin täynnä suuria haasteita ja elämänmullistuksia, että välillä on joutunut pysähtymään omien surkuhupaisien ajatusten kolkutteluun. Oma riittämättömyyden tunne, haaveiden täyttymiset ja täyttymättä jäämiset ovat kummasti myllertäneet mielessä ja oman elämän rajallisuus on putkahdellut mieleen useammin kuin aikaisemmin. Elän varmasti parhaillaan sitä elämäni parasta ja kiireisintä aikaa. Koulut on käyty, työpaikka hankittu, auto ja oma koti löytyy ja yksi lapsikin on elämään ilmestynyt. Kaikki on juuri niinkuin olen kuvitellutkin sen tässä vaiheessa elämää olevan.

Osaankohan varmasti nauttia kaikesta niin paljon kuin pitäisi? Useamminkin varmasti pitäisi kuulostella ja katsella ympärilleen ja huomata kauniita ja ihania asioita ympärillään. Onnellisuus koostuu niin pienistä yksittäisistä murusista, että jos niitä ei välillä tutkaile hieman tarkemmin ne voivat jäädä huomaamatta.

melkoista höpinää, mutinaa, jupinaa ja löpinää tänään... joka tapauksessa, ainakin naamarin ja pursuilevien vartalonmutkien silotteluun on otettava järeämmät otteet...

lämpöä vilpoisiin iltoihin

Olen vilukissa, joka pukeutuu kotona ja etenkin yötä varten viehättävästi väljähtäneisiin sarkahousuihin, kulahtaneisiin säärystimiin ja ränsistyneisiin villaisiin tossukoihin. Pyydän anteeksi lähiympäristöltäni :) Tähän on luvassa pientä parannusta, sillä Marin puodista tilaamani paketti sisälti ensiaputarvikkeita palelevaisille jaloilleni. Kaunis kuumavesipullo ja viehättävät tossukaiset, jotka kyllä kotona ystävällisesti teilattiin jo mummomaisiksi, mutta minkäs luonnolleni voin; mummo mikä mummo :)

Kauniista puketista löytyi myös yllätyksenä kaunis rasiallinen tulitikkuja, jotka houkuttelivat sytyttelemään kynttilöitä sekä herkullisen näköiset karamellitangot. Kiitos Mari. Maltammekohan Adan kanssa mielemme karkkipäivään asti... Onneksi miesväki ei meillä niin makeisista välitä.

lämpöisiä ajatuksia Sinulle

hassuttelua

Törmäsin Elsan sivuilla kivaan ja hassunhauskaan haasteeseen ja päätin kokeilla, tässä tulos:


Haasteen ohjeet ovat seuraavat:
1. Vastaa kysymyksiin etsien vastaukset Googlen kuvahaun avulla
2. Valitse kuva kuvahaun ensimmäisiltä sivuilta.

1.Ikäsi seuraavana syntymäpäivänä?

2. Minne haluaisit matkustaa?

3. Lempipaikkasi?

4. Lempitavarasi?

5. Lempiruokasi?

6. Lempieläimesi?

7. Lempivärisi?

8. Kulkuneuvosi?

9. Mitä teit viime lauantaina?

10. Mitä teit viime sunnuntaina?

11. Keneltä näytät?

Haastan mukaan myös Sinut :)

v a l m i s t a u t u m i s t a

Syksyn ja yöpakkasten tultua ikkunalaudat ja kukkapurnukat ovat täyttyneet murateilla ja muilla vihertävillä kasveilla. Kellari pursuaa pelargonioita.

Puutarha ja Metsäpirtin väki valmistautuu jo talven tuloon. Purnukat ovat ulkona täyttyneet callunoilla, sammalilla, katajan oksilla ja tuijilla. Lyhtyjä on viritetty pimenevien iltojen varalle ja kesän ulkona kuivumassa olleet koivuhalot on kannettu liiteriin talvipakkasia odottelemaan.

Ryytimaan pikkuruinen sato on kerätty kuivumaan ja kesän viimeiset kukkaset on noukittu maljakkoon mieltä ilostuttamaan.



syksy saa tulla

ihanimmat

Voi huushollia ja ainaista vallitsevaa kaaostilaa. Koti on myllätty ylösalaisin ja tämä pieni pintaremontti vain jatkuu ja jatkuu ja..., eikä yksikään kohta ole vielä niinkuin pitäisi. Niin mieluusti kuvailisin ja esittelisin valmiita sisustushommeleita, mutta ei vaan pysty eikä kykene. Onneksi Peikonlehti haastoi kertomaan ja esittelemään ihanimman e s i n e e n, joten pääsen pälkähästä. Minulla on kylläkin kaksi esinettä, joista en voisi ikinä luopua. Tarkoitan sitä todella, vaikka yleensä esineet ovatkin minulle vain esineitä, niitä tulee ja menee, mutta kaipa se on se tunne, mikä näissä on niin tärkeää.

Aikaisemminkin olen vilauttanut tätä tai siis näitä tuolivanhuksia, jotka kuuluivat äitini papalle, rakkaalle ukkipapalleni, jonka kyllä piti elää yli sata-vuotiaaksi, mutta ei ihan ylttänytkään sinne asti. Pelastin tuolit siis ladosta kymmenisen vuotta sitten ja toin ne tänne Metsäpirtin kuistin somistukseksi. Ränsistyneet , kulahtaneet, mutta...

Toinen on se keittokirja, jota olen aikaisemminkin vilauttanut sanallisessa muodossa. Muistoksi ukkipapasta valitsin itselleni tämän kirjan ja se kantaakin mukanaan paljon lämpöä ja monta mukavaa hymyä, tarinaa. Sivujen väliin on myös unohtunut aarteita, joilla jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan, esimerkkeinä maitoauton tilauskortti ja hyväksi havaittu siirappikakkujen ohje. Ja täältä olisi näköjään löytynyt ohje sille 1. asteen sokeriliemellekin, jos olisin vain malttanut selailla... Ei ehkä käytännöllisin opus, mutta silti...

Mikä on Sinun ihanin esineesi?

puutarhan syyspäivityksiä

Syksy on saapunut puutarhaamme. Pelargoniat on kiikutettu kellariin talvehtimaan, muratit istutettu uusiin ruukkuihin ja ne ovat saaneet uudet paikat sisätiloista. Muratit ovat kyllä jo aika karaistuneita, sillä viime helmikuisen muuton vuoksi ne saivat olla talven armoilla niine hyvineen ja kuin ihmeen kaupalla, ne alkoivat keväällä virkoamaan ja ovatkin nyt kovin suuria ja hyvinvoivia. Varaudutaan nyt kuitenkin ensi talvea varten, jos vaikka pakkasiakin saataisiin kokea.

Metsän aarteita olemme keränneet Adan kanssa sekä puutarhan koristuksiksi että jouluaskarteluja varten. Olen vallan innostunut näistä metsän antimista sillä kaupungissa asuessa ne eivät olleetkaan niin helposti saatavissa, itseasiassa ne olivat saa-vut-ta-mat-to-mis-sa. Voitte siis uskoa, että nautin täysin siemauksin saadessani väkertää kransseja kanervista ja puolukanvarvuista, kerätessäni sammalta ruukkujen kaunistukseksi, risuja muratin tueksi ja käpyjä muuten vaan somisteeksi.

Ja sitten kiitoksiin. Essun-taskusta saapui yllätyksenä tällainen hienon hieno plakaatti. Kylläpäs tätä äityliiniä nyt ilostutetaan. Olen aivan hämilläni ja lähestulkoon sanaton, vain sana Kiitos on nyt mielessäni.

On niin monta toinen toisiaan kauniimpia sivustoja, joita niin mielelläni käyn kurkistelemassa ja iloa niistä itselleni ammentamassa. Valitsen näiden lukuisten joukosta kaksi, joille tämän haluan eteenpäin ojentaa:

Björkbackan Leena, sinun kuvissasi on jotain hyvin herkkää ja kaunista. Osaat ikuistaa arkeasi hienosti ja huomaat pienen pieniä kauniita asioita ympärilläsi.

Wanhattaren Mari, ilostutat minua, kun saan kurkistaa kauniiseen kotiinne ja jaat kaunista arkea lapsosiesi kanssa. Aidot asiat ilostuttavat minua!

vielä yksi kuva omenoista...