Huisketta ja hulinaa. Vietämme parhaillaan kesäloman viimeistä viikkoa ja kiire on sen mukainen :) Aikamoinen määrä oli töitä tehtävä (siellä oikeissa töissä), jotta lomalle pystyi lähtemään ja siltikin työasiat tuppaavat alitajunnassa pörräämään. Eiköhän tämä loppuviikkoon mennessä helpota...
Viikonloppuna pirttimme sai kestittäväkseen vieraita oikein roppakaupalla ja puheensorinaa, naurun helinää ja askelten töminää ei ole puuttunut. Aivan pökerryksissä suorastaan olemme olleet. Tänä aamuna, kun pirtti oli vieraista tyhjentynyt, päätin sitten köllötellä peiton alla tavallista pitempään. Aamukahvia tukkapystyssä keittäessäni puhelin pärähti soimaan ja Adan hoitotäti soitti olevansa pian pihassa, kun hänen oli määrä hakea Ada mukaan valokuvaukseen. Tajusin sen kyllä siinä samassa silmänräpäyksessä, kun puhelimen ruutuun vilkaisin ja näin, kuka soitaa.. Vastasinkin viehättävästi: "HERRANJUUKELIS!! EnHäN mInÄ mUiStAnUt!!! Ja kolmessa minuutissa lapsi oli sullottu sukkahousuihin ja mekkoon ja mahtuipa tuohon aikaan vielä takkukasan selvittely hiuksista ja kauniin kampauksen väsäysyritys, joka kyllä hyvin pian vaihtui pinnin napsautukseen. Hoitotäti oli kyllä hiukka ihmeissään, kun yleensä on tottunut korkokengissä ja hieman virallisemmissa asusteissa tämän äityliinin näkemään... Tänään hän sai todistaa sen todellisen aamulookkini maalisissa kalsareissani, villatakin reuhkassani ja tukka päälaella ponnarilla sökötettynä, ei järin viehättävää... Ai jestas sentään.
Tänään ohjelmassa on ollut listoitusta, askartelua, ompelua ja kun tuon lapsen saan unten maille, aion maalata nuo portaikon pylväät. Huomenna suunnistamme taas rautakauppaan hakemaan hieman tarvikkeita, jotta remontti voipi jatkua. Loppuviikosta matkaammekin sitten pohjoiseen Keski-Suomeen, mummoni luokse ja aiomme osallistua metsänharvennustalkoisiin. Tarkoituksena olisi pätkiä ensi vuoden polttopuut myös tänne Metsäpirtin tarpeisiin.
Tänään ohjelmassa on ollut listoitusta, askartelua, ompelua ja kun tuon lapsen saan unten maille, aion maalata nuo portaikon pylväät. Huomenna suunnistamme taas rautakauppaan hakemaan hieman tarvikkeita, jotta remontti voipi jatkua. Loppuviikosta matkaammekin sitten pohjoiseen Keski-Suomeen, mummoni luokse ja aiomme osallistua metsänharvennustalkoisiin. Tarkoituksena olisi pätkiä ensi vuoden polttopuut myös tänne Metsäpirtin tarpeisiin.
kyllä tämä loma tuli tarpeeseen!!
14 kommenttia:
varmaan tuo valokuva tuo aina muistot mieleen siitä 3min pikakaunistuksesta :) mut takuulla tulee hieno kuva :)
Mukavaa ja ansaittua lomaa,koittakaa nyt vähän levätäkin kaiken touhuamisen lomassa!Toisaalta akut latautuu mukavasti puuhastellessakin,varsinkin kun ei ole aikatauluja!Kerhokuvaa odotellessa,maailman suloisimmasta pienestä tytöntylleröstä=)
Terveiset täältä Pasinan kylänraitilta,"kummitätsältä"
Jopas oli vauhdikas aamu! No, näitä unohduksiahan sattuu, hyvä kuva varmaan tulee.
Nauttikaa lomastanne;-)
Minäkin luulen että kuva on onnistunut ihan ilman "puleerauksia", eli luonnollisen kauniisti:) Ja kyllä tuollaisia tilanteita missä itse on joutunut yllätetyksi täydellisen luonnonkauniina, on muutamia sattunut...
Mukavaa savottamatkaa:))
Pahasti pelkään, että maaliset housut, villatakinreuhka ja tukka päälaelle sökötettynä on minun look nykyisin minne sitten menenkin...
Ahkeralta kuulostaa lomailu! Mukavaa reissua!
Moikka!
Taas on aikaa ehtinyt vierähtämään ennen kuin pääsin tänne asti.. Kauniita kuvia olet taas laittanut!
Viettäkää hauskaa "lomaa" ja muistakaa rentoutuakin:)
Mä odottelen talviloman alkamista, jee ensi kuussa se vihdoin alkaa:)
Terkuin Maikki
Mukavaa lomaviikkoa!
Meillä on lapset lomalla... Tänään tulee mummo hoitamaan. Huomenna olen ehkä itse vapaalla:)
Joskus kuvaukset menee paremmin ilman turhaa jännittämistä:) Inhoan muuten tuollaisia kiireisiä aamuja! Mukavaa loman jatkoa;)
Mukavaa lomaa!
Voi teitä ihania vierailijoita. Tulin kurkkimaan hetkiseksi tänne blogimaailman kavereiden päivänkulkua ja taas sain teiltä voimaa tarttuakseni hetkisen kuluttua maalisutiin... Olette te ihania, tiesittehän sen?? <3<3<3
Mari, toivottavasti ehdin pistäytyä ohikulkiessani torstaina puodissasi :)
Ihanaista lomaa teidän perheelle!
Puusavotassa sitä saakin tiristettyä itestään viimiset mehut pihalle ;)
Soli siis siunattu loma. =)
Eläkä välitä.
Hoitotäti havaitsi, että siekin olet oikea äiti. =)
Olipas vauhdikasta, mutta eihän noita lasketa kun editte kuitenkin ;)
Kyllä se metsäsavottakin tietyllä tavalla rentouttaa ja eikun saunaan vain päälle, niin hyvä olo tuleepi. Mukavaa lomaviikkoa!
Kiitos Hanna-Maria kyläilystänne ja kauniista kimpusta:) Aada on suloinen ja reipas tyttö, ei ujostellut ollenkaan;)
Lähetä kommentti