sunnuntai 26. lokakuuta 2008

ehostusta



Viikonloppuna meillä on suhissut saha, paukkunut vasara ja heilunut maalisuti (kuten monena aikaisempana viikonloppunakin..) Pirtin isäntämies on puhissut listojen ja lautojen parissa, ähissyt ruuvien ja naulojen kimpussa ja minä olen parhaani mukaan siirtynyt maalisutini kanssa perässä ja huiskinut hieman ehostusta pintoihin. Kuistin väliovi oli jo lähes räjäytysuhan alla, mutta minä en ihan vielä suostunut luovuttamaan, vaan otin hiomapaperin ja pakkelivermeet käyttööni ja sudin lopuksi kolme kerrosta valkoista maalia kuorrutukseksi, niin johan näyttää paremmalta.




Tältä näyttää ovi ennen ja jälkeen käsittelyn. Kahvana toimi aikaisemmin sellainen känkkäräoksa, mutta se ehdittiin jo irrottaa ennen kuvaa. Tuo nykyinen kahva irrotettiin vajasta löytyneestä ovesta ja tuohon se nyt sai asettua. Kun lopstuuki huutelee tyhjyyttään, täytyy selvitä pienellä budjetilla ja yrittää tehdä niin kaunista kuin osaa. Kyllähän tuosta vielä ihan kelpo ovi tulikin.



Ja kerronpa teille lopuksi, mitä olin parhaillaan tekemässä. Makuuhuoneen ja keittiön välinen oviaukko on tukittu, koska makkariin ei olisi muutoin mahtunut vaatekomeroita. Tuohon oven paikalle on tänään ilmestynyt hyllyt ja niitä olin juuri maalaamassa. Toisen maalikerroksen lähden tästä tuotapikaa pläjäyttämään pintaan. Hylly tuo vahvasti mieleeni Peppi Pitkätossusta tutun karkkipuodin hyllyt. Tuskin maltan odottaa, että pääsen virittelemään hyllyille tavaroita. Kun vain tietäisin mitä...



Mukavaa sunnuntai-iltaa Sinulle!



18 kommenttia:

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Voi että! Ovihan on tosi kaunis! Kyllä tuo valkonen maali on kerrassaan ihmeainetta :)

Ja hylly, IHANA! En malttais oottaa että pääsee tavaroita mallailemaan! Tuo on kyllä tosi söpö.

Mukavaa sunnuntai iltaa siulle :)

huopanen kirjoitti...

Valkoinen maali on ratkaisu kaikkeen:) Kiva idea tuo Koti -teksti oven yläpuolella. Samoin hylly oviaukon tilalla.

maano kirjoitti...

ovesta tuli kuin uusi , kyllä työ kannatti :) . ja vau tuota hyllykköäsi , minä aloin heti miettii et mistähän minäkin voisin tukkia yhen kulkureitin ..heh siis mielettömän upea !!!

Riikka kirjoitti...

Kaunista jälkeä on pensselistäsi taas tullut! :)
Oikein mukavan näköistä, valkoinen väri on kyllä kieltämättä niin upeaa.. Minäkin jo innolla odotan uusia vaaleampia huonekaluja entisten tummien tilalle, hih.
Oikein mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

"Kantriina" kirjoitti...

Ovesta tuli kaunis! Ja hauskasti piilotit oviaukon... hyllyt on kyllä ihania...nyt vaan asettelemaan niihin kaikkea kaunista :)

pioni kirjoitti...

Voi mitä kaikkia ihanuuksia mahtuukaan tuohon uuteen hyllyyn.
Ja ovesta tuli kaunis.

Maija kirjoitti...

Olen jo tovin seurannut blogiasi mutta olenkohan vielä kertaakaan kommentoinut??
No nyt kommentoin. Ovesta tuli hieno. Maalilla saa kyllä ihmeitä aikaan. Ja miten mainio hylly oven paikalle tuli. Tuollaisesta upotetusta hyllystä olen haaveillut mutta ei ole oviaukkoja joita tukkia ;)

Hanneloore kirjoitti...

Heissan. Ovi näyttää upealta uudessa maalissaan ja hieno idea laittaa kirjaimet ovan päälle:)

Myös hyllyt oven paikalle on kiva idea..

Mukavaa alkavaa viikkoa metsäpirttiin:))

Hanneloore

titta kirjoitti...

Ovi on kaunis kuten hyllytkin. Tuloksellinen viikonloppu teillä :)

mimosamamma kirjoitti...

Ovi on kaunis, hyvä ettei se vaihtunut uuteen, tuossa on tyyliä:)
Hylly on myös onnistunut, eikä vähiten sen takia että se on seinään upotettu malli. Tuunaus on mukavaa puuhaa ja kun tulokset ovat näin onnistuneita niin voitte olla hyvin tyytyväisiä:)
Mukavaa alkuviikkoa Metsäpirttiin!

Mari kirjoitti...

Valkoinen maali teki taas ihmeitä:)) Ihana lopputulos. Ja tuo oven paikalle tehty hylly... Tosi kaunis! Mitähän sinä laitat siihen:))

Marja kirjoitti...

Onpas ollut touhua! Ihana hylly, tuohon keksisin vaikka mitä laitettavaa.

Hanna-Maria kirjoitti...

Kiva taas kurkata tänne postilootaan ja lukea mukavia kommenttejanne. Päivän ilostuttajia olette! <3

Valkoinen maali on kyllä oiva ratkaisu moneen pulmaan, se on tullut havaittua monessa muussakin blogissa ja ihan omasta kokemuksestakin.

Olipas kiva löytää myös ihan uutukaisia tuttavuuksia, olette lämpimästi tervetulleita toistekin!

Ulkona on harmaata, mutta hymyn saatte käynnistänne vastalahjaksi!

Piukku/Pia kirjoitti...

Hei! Unohdin eilisessä arvontaan osallistumis-kommentissani mainita että linkitän blogisi omaani =)

FairytaleCottage kirjoitti...

Hei!

Kiva tutustua uuteen blogiin. Ihana koti sinulla. Tulen vielä takaisin..

Anonyymi kirjoitti...

ihana idea tuo koti-teksti!kauniita juttuja.

Tiinuska kirjoitti...

Voi miten ihanan blogin löysinkään! Tässähän vierähtää ilta jos toinenkin kun kunnolla syventyy ♥

kioto kirjoitti...

Tulen täällä kommentoinnissa puoli vuotta jäljessä :-) Jäin vain jumiin blogiisi...

Tosi kiva tämäkin oventäyttöhylly. Harmi, kun omassa kodissa ei ole aukkoja täyteltävänä.