Joulu lähestyy hurjaa vauhtia, paljon nopeammin kuin lapsena! Vaikka kuinka ahertaisi ja hyörisi, ei tupanen vielä näytä yhtään siltä kuin pitäisi. Joulupajakin on vielä aivan hyrskyn myrskyn!! Tänään on kuitenkin pirttiin ilmestynyt joulukukkasia, pihalle on lisäilty jouluvaloja, lumiukkoja, -lyhtyjä ja -linnakin on tehty! Joulupajalla on jatkunut vasaran pauke, karamellitehdas on edennyt jo pakkausvaiheeseen, ompelimossa tehdään viimeisiä pistoja.
Ja kun ilta tänään pimentyy, alkaa viimeisten joulusalaisuuksien aika. Lahjat peittyvät lopultakin kääröihinsä, puketit saavat nimilappuset ylleen. Kovin on ollut tohinaa, kiirusta ja hulinaa tämän joulun aika. Niin kovasti kun joulusta ja puuhastelusta pidänkin, olen syyllistynyt nyt ylimääräiseen kiukutteluun ja tyytymättömyyteen sekä hermojen tarpeettomaan kiristelyyn. Huomaan, että maailma on opettanut minua käyttämään myös ilkeitä sanoja, jotka kyllä mieluusti jättäisin pois sanavarastostani, kun kauniitkin on keksitty. Tontutkin ovat varmasti tiedustelureissuillaan kuulleet välillä eripuraista ajatustenvaihtoa tämän pirttiläisen seinien sisältä. Jos olen edes sen verran kiltti ollut, että joulupukki meille asti uskaltautuu, toivoisin, että minua varten olisi varattu aimo annos kärsivällisyyttä, kauniita sanoja jaettavaksi ja lempeitä ajatuksia eteenpäin lähetettäväksi.
toivon
ps. olenkohan oikeasti ollut näin kiltti? Minulle on lähetetty näin kiva tunnustus sekä täältä että täältä
Sääntöjen mukaisesti tämä plakaatti lähteköön jatkamaan matkaansa:
Kuulun näiden kauniiden blogien vakioihastelijoihin :)
8 kommenttia:
minähän kurkkasin ja iloistuin ihanasta tunnustuksesta :) kiitos :)
Hyvää kolmatta adventtia toivottaa Krisse
Kiitos Hanna-Maria:) Lämmittää mieltä kovasti. Kauniita ovat kuvasikin... Niin ihanan jouluinen metsäpirtti:)
Hanna-Marialle maanantaiaamun uninen heippanen!!!=O)
Minä tulin vielä tännekin kiittelemään tunnustuksesta!!!
<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
Osoitukset kannustavat,
laittavat hymyilemään ja raapustelemaan reippaammin....
Kunhan tuota aikaa vain olisi hippusellinen enemmän....
Nytkin pitäisi olla laittamassa pyykkejä kuivumaan ja kämppää olisi taas aivan pakko vähän raivata...
Siihenhän se meikätytön vapaapäivä sitten meneekin!!!!=O(
Ja huomenna siisti kotonen on muisto vain....TURHAUTTAVAA!!!
Siitäkin huolimatta,
oikein mukavaa päivää
metsäpirtin hämyyn ja tunnelmaan!!!
Ihanan tunnelmaisen kauniita kuvia teillä jälleen! Olet tunnutuksen totisesti ansainnut! :)
Kiitos ihanasta tunnustuksesta halien kera:))
Hanneloore
Kiitos tunnustuksesta! Opin tässä juuri lisäämään sen blogiinkin, mahtavaa kehitystä tietokoneilussa :)
Niin kaunis hyasintti-istutus!
Mukavaa joulunodotusta!
Kiitos ihanasta tunnustuksesta! Nyt pitää kokeilla sen jakamista eteenpäin, kun siskoni vähän opasti noissa linkityksissä ja muissa kikoissa... (oon vähän käsi...)
Ihania joulunodotus päiviä metsäpirtin väelle!
Lähetä kommentti