keskiviikko 6. elokuuta 2008

sadonkorjuuta ryytimaalta?



"Milloinkohan tämä kesä oikein alkaa?" sitä tuntuvat ihmettelevän asukkaat ryytimaallamme sekä kukkapurnukoissamme. Muiden kasvimailla kasvit kohisten tuottavat satoaan, mutta meidän ryytimaallamme tulos on jokseenkin vaisu. Perunan varret ovat noin metrin mittaisia, mutta maan alla oleskelevista ei oikein tohdi kehuskella. Herneistä löysin yhden pikkiriikkisen palkoa muistuttavan ilmestyksen ja sen kehittymistä jään jännityksellä odottamaan. Kaivoinkohan tuon poloisen kasvimaan jotenkin väärään kohtaan vai enkö heitellytkään sitä kanan kakkelia tarpeeksi rennolla ranteella? Puutarhurin taitoni taitavat olla hieman ruosteessa pitkän kerrostaloelämän jäljiltä. Positiivista tässä kaiketi on kuitenkin kehittymisen mahdollisuus. Ensi kesänä aion kyllä herätä puuhaan aikaisemmin, tehokkaammin ja taidokkaammin.




Tänä kesänä istuttamani mansikantaimet ovat tuottaneet kyllä kymmeniä raakileita, mutta vain yksi niistä poloisista on hieman alkanut punastelemaan. Toivon, ettei pakkanen ihan vielä tulisi vierailemaan. Vadelmia, tai kuten Muumimamma sanoo; vaapukoita olemme saaneet muutamia maisteltavaksemme. Sadosta, josta jokunen marja päätyisi ihan pakastimeen asti joudun toistaiseksi vain uneksimaan.


Nämä kaunokaisetkin antoivat odottaa itseään, mutta olenpas minä ylpeä, kun ne kasvoivat niistä pikkuruisista siemenistä näin hienoiksi yksilöiksi.


vihdoinkin saunan akkunallakin kukkii


Lopuksi kaunis kiitos Wanhattarelle, jolta olen saanut hienon tunnustuksen. Olen aivan hämilläni, että pikkuruinen pirttimme on huomioitu, kiitos.

On niin monta, kenelle tämän tunnustuksen voisin antaa. Säännöissä mainitaan, että sen saajan pitäisi olla tämän blogin lukija. Kun olen niin kovin vähän aikaa tämän harrastuksen omannut, toivoisin jokaiselta vieraalta pienen pientä merkkiä itsestään, jotta voin jakaa iloa eteenpäin sääntöjä noudattaen. Kenties odotan hieman... :)




p.s. tänään aamutohinassa kuulin sen kommentin, josta teille mainitsin heinäkuun viimeisenä päivänä... arvasinhan minä :)

6 kommenttia:

Mari kirjoitti...

No minä ainakin aina innolla odottelen uusia postauksiasi:) Nytkin ihania kuvia... Ja kauniita kukkia!

Meillä ei tänä kesänä tullut mitään etukäteen suunnitellusta kasvimaasta... Remontointi on ollut etusijalla. Meinaan ensi kesänä laittaa kasvimaan perunoineen ja porkkanoineen. Alan jo hyvissä ajoin suunnittelemaan. Mies kysyikin, että aionko tehdä aiheesta leikekirjan:)) Ei hullumpi idea!

Oikein leppoisaa torstai-päivää ja 'näkemisiin'...

Mari

Marja kirjoitti...

Minä kurkistelen tänne usein! Varmaan tiesitkin...

Hanna-Maria kirjoitti...

Heippa Marilainen,

Minunkin ryytimaani teko taisi venyä juuri sen remontin takia hieman liian pitkälle alkukesään.

Kuvittelin vain äkkiä kuopaisevani sen kokoon, mutta aikamoinen homma se oli villiintyneen lupiinimassan ja vanhojen jo kaatuneiden puiden juurien sekaan ruostuneella lapion tyngällä kaivella. Voipi olla, että ensi kesänä hieman laajentelen tuota plänttiä. Mutta kyllä ne oman maan perunat, salaatit sekä muut piperrykset maistuvat sitten hyviltä! Leikekirja voisi olla ihan hyvä, minä en sitäkään ehtinyt tekemään.. Tee sinä viisaammin :)

Ihanaa torstaita sinullekin! <3

Hanna-Maria kirjoitti...

Ilonaisellekkin heipat! Kiva, kun taas kurkistit.

Hymyä

*Katinkainen* kirjoitti...

Heippanen Hanna-Maria!!!=O)
Meillä kasvihuoneessa rötköttää vihreä tuoli yksikseen....
Sen seuraksi oli aikomus laittaa kurkkuja ja tomaatteja kasvamaan,mutta se vain jäi,
ja jäi,
ja jäi......
Olisivatkohan tomaatit edes kypsyneet,kun tuota aurinkoa on riittänyt niin koivin vähäiset määrät!?
On toki joitakin kukkia joita auringottomuus ei ole haitannut.
Malva kurottelee taivasta,aivan niin kuin kärhötkin!!!
Auringonkukat eivät kaikki edes itäneet....=O(
On ollut vähän eriskummallinen kesä!!!Yksi hyvä juttu tässä kesässä on ollut....
Ukkokulta on ollut ahkera remppamies!!!=O)
On sitten ilma mikä hyvänsä ja remppaustulosta syntyy,
niin se on hyvä se!!!!
Iloista mieltä
kaikista huolimatta
metsäpirttiin toivottelen!!!!
Voihan se olla,että se intiaanikesä tuleekin vasta tämän kuun lopussa!!!!

Hanna-Maria kirjoitti...

Katinkainen, kiva että sain sinut vastavierailulle!

Remonttia ajatellen tämä kesä on ollut siis varsin onnistunut, sillä kuka sitä helteillä jaksaisi vasaran varressa roikkua? Voihan se olla, että kesä vain hetkeksi karkasi näköpiiristämme ja aikoo näyttää vielä parhaat puolensa.. vaikea tosin uskoa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Jospa mansikkamaaltanikin saisi satoa vielä syyskuun kynnyksellä..? Katsotaan.