keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Joulurauhaa

 
 Vihdoin se koitti; jouluaatto. Pikkuhiljaa oli aloitettu valmistelu jo marraskuun puolella niin, että tunnelma syntyi rauhallisin mielin, kuin itsestään.
 
 

 
 
 Joulurauhan julistuksen jälkeen nautiskeltiin joulupuurosta.
 
 
 
 
 
Pieni lepohetki..

 
 
Päiväkahvit ennen kuin mentiin rentoutumaan..
 
 
 
 
 
kellarisaunan pehmoisiin löylyihin.
 
 
 


Jouluaterian ja lahjojen avaamisen jälkeen glögihetki kynttilöiden valosta nautiskellen. Näistä se joulu tänä vuonna rakentui.



 


 
Rauhaisaa joulun aikaa jokaiseen sydämeen!
 
 
 
 

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Ylös ja eteenpäin

 
Kylläpä tuli pieni talvilepo sopivaan saumaan, On ehtinyt pysähtyä, tutkailla itseään ja hiukan mutustella omaa elämääkin. Melkoista vuoristorataahan se välillä tuppaa olemaan.. mutta, kun perustukset on suurinpiirtein kunnossa, pystyy siihen päälle alkaa suunnittelemaan jotain ihan uutta. Jotain, mistä on ehkä tietämättään hiukan haaveillutkin? Tämä kaunis portaikko edustaa vähän sitä samaa. Perustukset kunnossa, mutta jotain tarttis tehdä! Katsoppa vaikka:

 
Ensimmäistä kertaa Niittykummun yläkertaan kavutessa, ei näky totisesti hivellyt silmää. Karmaiseva huopamatto ja omituisia johtovirityksiä.. No tätä tyttöä ei pienet pintanaarmut juuri hetkauta. Jotenkin tuon kaiken kaaoksen keskeltä pystyi kuvittelemaan, miltä tämä voisi oikein toteutettuna näyttää.
 


Kyllähän sieltä alta löytyi ihan suhteellisen kelvolliset puuportaat. Pikkuisen hiontaa ja kittausta ja etulaudat noihin alimmaisiin askelmiin. Ja kyllä tuo kupruileva pinkopahvikin joutaa lähtemään.. Mitähän sieltä alta paljastuukaan?


Ulkoseinässä kauniit hirret ja muissa seinissä raakalautaseinät. Nämähän voisi valkoiseksi maalattuna olla ihan viehättävät..

 
Sitä kittiä kului kyllä aikamoisia määriä.. Mutta kyllä siitä vielä hyvä tulee, usko pois.



Kaunis helmen harmaa lattiamaali pintaan ja johan näyttää kivalta!
 
 
 
Numerotarrat vielä paikoilleen..



Valkoista maalia seiniin, uudet listat paikoilleen ja kas, nehän näyttää varsin kelvollisilta. Kyllähän minua kehotettiin vaihtamaan portaat uusiin, mutta minä en moisista kotkotuksista perusta. Kyllä vanhassa on vara parempi. Jos nämä ovat sata vuotta kestäneet, niin eiköhän ne toisen mokoman vielä palvele.
 
 
 
Ja kohta kevätkin herättelee ensimmäiset omenankukat ja niitä saa poimia silmää ilostuttamaan. Pieniä somistuksia ja arkisia ilon aiheita on syytä viritellä ympärilleen, sillä aika pienistä asioista se onnikin lopulta koostuu. Välillä pientä tuunausta, puleerausta, hiukan hikeä ja ehkä vähän kyyneliäkin. Sellaista remonttia vaatii portaikon lisäksi joskus oma elämäkin. Suunta on kuitenkin oikea:
 
 
Ylös ja eteenpäin!
 
 
 

lauantai 22. joulukuuta 2018

Hyvän joulun toivotus



Kotikolo on puettu jouluun jo hyvissä ajoin, jotta tätä ihanaa tunnelmaa saa nauttia varmasti tarpeeksi. On aika hiljentyä ja viettää aikaa niiden kaikkein rakkaimpien kanssa. Aherrus saa hetkeksi riittää ja ihka ensimmäistä kertaa aikuisiässä pidän joulun aikaan 2 viikon loman! En aio olla heti joulun jälkeen ensimmäisenä työmaalla aloitamassa puurtamista. Otan pienen huilitauon ja aion vetäytyä...






Rauhallista joulun aikaa Sinulle!




maanantai 17. joulukuuta 2018

Piparin tuoksua


Itsenäisyyspäivänä meidän huushollissa on aina perinteisesti piparitalkoot. Siitä on tullut minun ja nyt jo teini-ikäisen tyttären suosikkihommaa. Me ei tuhlata aikaa taikinan vääntämiseen, vaan haemme pakastealtaasta parhaaksi havaittua Sunnuntai-piparitaikinaa parin kilon verran.



Joka vuosi väsäämme joko piparitalon tai kylän ja tänä vuonna päätimme tehdä molemmat. Minä tein kylän ja Ada talon.





Toki myös syötäviä pipareita tehdään melkoinen kasa, niin että niitä riittää sekä jouluksi että tähän joulua edeltävään tunnelmointiin. Hyvässä lämmössä paistellaan nämä herkut kypsiksi. Mikä ihana tuoksu siitä leviääkään keittiöön! Munakello on tässä puuhassa oiva apuväline, sen verran nopeasti ne paistuvat  ja sen verran touhukkaita leipureita kyökissä, että palaisivat mokomat muuten.






Ja sitten alkaa se paras osuus; koristelu!
 

 

Pikeeriä tehdään löysempää ja tuhdimpaa useassa värissä ja sitten aloitetaan tursottaminen.Tänä vuonna kylästä näyttäisi tulevan hempeän pastellinen. Nuo teekannut viedään tuliaisiksi rakkaille ystäville.



Illan hämärtyessä sytytellään kynttilät, lämmitetään glögiä ja sitten herkutellaan. Kyllä tämä on niin ihanaa aikaa!



Ja saatiinhan se kylä ja talokin kasattua.

 


 

Piparintuoksuisia herkkuhetkiä!



sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Tapettihommia ja hiukan jotain muutakin





Ja sitten varsinaisen remonttiviikonlopun koittaessa siirryttiin porukalla yläkertaan, jossa siis jo olin pessyt  ne ikkunat ja sitten ihan vain ohimennen rapsutellut, pakkeloinut, hionut, maalannut ja tiivistänyt ne. No varsinainen hommahan piti olla rikki revityn tapetin vaihto ja lattian maalipinnan korjaaminen. No enhän se olisi minä ollenkaan, jos en katselisi sillä silmällä jotain muitakin tekemättömiä asioita... Nimittäin  tässä makkarissa oli ollut silloin joskus tarkoitus vaihtaa nuo komeroiden ovet. Isossa remontissa ne jäivät tärkeysjärjestyksessä listan hännille ja sitten elämä ehtikin jo viedä eteenpäin ja se jäi tekemättä, Nuo lastulevy-rumilukset ovat siis olleet aika monituisen monta vuotta paikoillaan.


Tällaiset kauniit puiset vanhat ovet olin kyllä jo ostanut aikaa sitten Metsäkylän navetasta. Avaimetkin olin teettänyt hukkuneiden tilalle. Olin laittanut ovet ja avaimet lämpimään varastoon odottamaan sitä päivää, kun ehtisin näiden kimppuun käydä. Ovet olivat niin hyvässä kunnossa, että yksi maalikerros riittäisi kaunistukseksi. Ja voi, miten ihana tuo tapetti olikaan silloin joskus...


Mutta, kun sopassa on useita kokkeja, ei lopputulos aina ole toivottu. Niinpä vuosien saatossa joku asukkaista oli kantanut ovet kylmään ja kosteaan varastoon, eikä se maalipinta sitä tietenkään kestänyt. Huokaus. No, kun minulla nyt on täällä asunnossa mahdollisuus kerran huseerata, niin pakkohan nuo on nyt kuntoon saada! Ja sitä aikaahan ei tosiaan taas ollut liikoja. Nopeus olkoon siis valttia. Kuumailmapuhallin, lasta ja hiomapaperi käyttöön. Hirmuinen homma siinä oli, mutta hissukseen se maali lähti kuin lähtikin irti ja kaunis terve puupinta paljastui. Seuraavaksi pääsisikin jo maalaushommiin.


Sitä ennen oli makuuhuoneessa kuitenkin ehtinyt tapahtua jo yhtä jos toistakin. Sitä ihanaa Laura Ashleyn tapettia ei ollut enää saatavilla samassa sävyssä, joten salamavauhdilla olin valinnut tilalle jotain uutta ja yhtä ihanaa. Sävy oli juuri oikea ja ajattelin, että tapetin vaihto riittää. Tarkempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että pitäähän ne seinätkin maalata. Oli niissä sen verran elämän jälkiä. Ja tietysti ikkunankarmeihin ja sekä huoneen että kaapin oviin oli pitänyt ihan tussilla piirtää, joten ihan kaikki pinnat piti käydä läpi. Isukki ja pikkuveli hoitivat tapetoinnin, minä siskoni kanssa yhteistyöllä hoidettiin seinien maalausprojektia yläkerrassa. Äiti-armas heilutti maalitelaa alakerrassa. Puolen yön aikoihin vielä kittasin lattian reikiä, jotta ne ehtisivät aamuun mennessä kuivumaan. Aamulla sitten hiontahommia ja tällä käyntikerralla ihan viimeiseksi piti vielä ennätysvauhdilla maalata lattia ja portaikko, jotta seuraavalla kerralla päästäisiin taas yläkertaan touhuamaan ja jatkamaan komero-hommia.



Ja takaisin remonttikohteeseen, tällä kertaa isukin ja lapsukaisten kanssa. Ne kaapin ovet olivat tosiaan ihan oikean levyiset, mutta hiukan matalammat kuin alkuperäiset. Raakalaudasta armas veljeni nikkaroi edellisenä viikonloppuna korotukset kaappien pohjalle ja äityliini ne maalasi valkoisiksi. Isukin kanssa sitten jatkettiin ähräämällä saranoiden ja listojen kanssa. Sitten heiluttelin maalisutia parin kerroksen verran. Ja kyllä olen lopputulokseen tyytyväinen. Harmikseni kuitenkin kaappien lukkoihin teettämäni avaimet olivat vuosien saatossa joutuneet teille tietämättömille. Päädyimme siis poistamaan lukkopesät kokonaan ja kiinnitämään magneetit, joiden avulla ovet pysyvät kiinni. Sitten vielä nupit jostain..
 


Parisen vuotta sitten ihasteltiin ostosreissulla pienen poikani kanssa tällaisia kimaltelevia "timantti"-nuppeja ja päädyttiin ostamaan niitä kaksi, tietämättä mihin ne laitettaisiin. Ja olipa onni, että ne hankittiin. Ovat nimittäin aikas ihastuttavat juuri näissä ovissa! Pientä kimallusta aina tarvitaan tuomaan arkisiin päiviin annoksen luksusta.




kimallusta päivääsi






lauantai 24. marraskuuta 2018

Lapasestahan se lähti heti alkuunsa..



Remonttiaikataulun ollessa t o d e l l a tiukka, ajattelin vain ensitöikseni nopeasti pesaista ikkunat. Pikkuhomma, jota asunnon väliaikainen haltija ilmeisesti ei ollut nähnyt muutamaan vuoteen tarpeelliseksi tehdä. No joo, onhan nämä vanhat ikkunat sellaiset hiukan haasteellisemmat, kun ne tietysti täytyy nostaa kokonaan pois paikoiltaan, koska saranoita ei ole muuta kuin toisella puolella. Ei kait sitä nyt molemmilta puolilta tarvitse tuulettaa..? Ihan hirmuisen kauniithan nuo moniruutuiset ikkunat kyllä ovat!


Mutta kuuraus tekikin vanhalle maalipinnalle tepposet ja se lähti paikoin kuoriutumaan. No himpskatti sentään! Eihän se auttanut muuta kuin rapsutella kaikki irtoava maali pois, pakkeloida, hioa ja maalata uudelleen. Ja siis ihan nopskaan vaan. Ja eihän näitä ikkunoita ole kauhean montaa..


Ei ole helppoa kaikin ajoin olla tämän remontti-Raisan housuissa, eikä se varmaan ihan helppoa ole vierestäkään aina seurailla. Mutta tulihan valmista ja taas on akkunat kelpo kunnossa. Niin ja samalla vauhdilla vaihdoin tietenkin vielä tiivisteet, niin ei seuraavan asukkaan tarvitse kylmissään värjötellä. Tästä se projekti lähti käyntiin ja vauhti senkun vaan kiihtyy.



Mitähän sitä seuraavaksi touhuaisi?








sunnuntai 11. marraskuuta 2018

särkynyt unelma




Pitikös minun alkaa elää sitä unelmaani? Eikös sen niin pitänyt mennä? Kumman hiljainen olen tässä parin kuukauden ajan ollut, mutta todellisuudessa tämä syksy ei ole ollut todellakaan hiljainen saati sitten rauhallinen. Kerronpa teille, mitä olen viime viikot puuhaillut unelmatalossani, siellä jota niin rakkaudella remontoin kodikseni. Elämän kiemurat ovat kuljettannet meitä eri suuntiin, mutta silti en ole siitä luopunut. Tässä kuva lempipaikastani, jossa tulen huminaa kuunnellessa on ollut mukava uppoutua hyvän kirjan pariin. Olen varma, että se hetki vielä koittaa, jolloin polkumme kohtaavat.

Sillä välin olen antanut kotini vuokralaisten käyttöön, uskoen heistä tietysti aina vain hyvää. Nyt viimeisimmän jälkeen usko koko ihmiskunnan hyvyyteen on horjunut uhkaavasti! Aluksi kaikki meni hyvin, mutta sitten se alkoi; rästiin jääneitä vuokria, naapureiden valituksia, valheita. Ja sitten, kun vihdoin pääsin tekemään kotiini tarkastusta, oli vastassani hävityken kauhistus.

 

Yleensä ennen ja jälkeen kuvat ovat mielestäni toisin päin. Se maailman kaunein tapetti oli tuhottu; revitty ja piirretty tussilla.

 
 
Se ihana terve lautalattia, jonka maalasin helmen harmaalla, oli hakattu ties millä ja oli täynnä reikiä, purkkaa, tarroja ja piirustuksia.
 


Kynsilakkaa wc-kalusteissa, violettia hiusväriä wc-kaapissa ja wc:n seinissä, tussia lähes jokaisessa seinässä ja vaatekaapin ovessa. Vaatehuoneen kaapin peili ja ovi rikottu, kipsilevyseinää revitty, naulakoita ja siinä samalla puoli seinää revitty rikki. Patterin päällä kiipeilty ja se tippunut seinästä, jääkaapin hyllyn kannake revitty rikki... lista on loputon. Kaiken lisäksi kaikki pinnat olivat aivan hirveän lian peitossa. Siis miten joku voi elää näin? Miten joku kehtaa kohdella toisen omaisuutta näin ja lähteä ottamatta mitään vastuuta? Mitä ihmettä tässä nyt pitäisi tehdä? Minua kehotettiin vain luopumaan koko hommasta; "myy se", "et tule selviytymään!" Ja siitäkös se sisu nousi pintaan. Minähän selviän mistä vaan!


Reilu kuukausi aikaa remontoida asunto lattiasta kattoon, löytää viikon sisällä uusi vuokralainen ja siinä sivussa pyörittää yhden aikuisen ja kahden lapsen taloutta ja töissä yksi vuoden kiireisimmistä ajanjaksoista. Ja kun vielä välimatkat ovat aivan liian pitkät, ajanjaksosta ei tulisi helppo! No ei muuta kuin hihat ylös ja hommiin. Kalenteri esiin ja jokainen vapaa minuutti on käytettävä viisaasti. Oli tarkkaan tehtävä mittaukset ja suunnitelmat hankintoja varten. Onneksi oma isäni oli suuren suurena apuna ja sitten kun sisarukseni ja äiti vielä ilmoittautuivat yhdeksi viikonlopuksi remonttiavuksi, olin varma, että tästä selvitään. Tapettikirjat, maalimallit ja excel-taulukot peliin. Nyt remontoidaan!


Juuri tällä hetkellä kun tätä kirjoitan, kaikki on jo valmista ja uusi    I H A N A vuokralainen on jo muuttanut asumaan. Lopputulos mitä ilmeisimmin miellytti itseni lisäksi myös häntä, sillä kun sitten esittelin valmista asuntoa, hän tuli vedet silmissä minua halaamaan. Aika monta juttua on kuitenkin ennen sitä tapahtunut ja niistä kerron seuraavaksi.



Tervetuloa mukaan!




tiistai 4. syyskuuta 2018

värejä ja unelmia




Väreillä on ihmeellinen vaikutus. Joskus sitä tulee aivan valtava tarve saada ympärilleen jotain tiettyä väriä. Kertooko se tunnetiloista, puutteista, toiveista vai mistä lieneekään? Nykyisessä kodissa olen selkeästi laittanut päälle sen kaikkein hempeimmän vaihteeni. Pitkän sumuisenharmaan jakson aikana, yritin kaikin keinoin loihtia väriä ympärilleni. Se onnistui vain hetkittäin, mutta vasta muuton jälkeen  ne värit tulivat ihan ryminällä! Ensimmäisenä kesänä tässä kodissa, tunnelma oli kuin aikuisen naisen leikkimökistä ja Ada totesi, että me asutaan jossain karkkimaailmassa. Ja todentotta, huomasin siirtäneeni ihan oikeasti vanhan kodin leikkimökin tekstiilit keittiötä piristämään. Se oli ehkä tarpeellista juuri siinä hetkessä!




Jotain seestymistä näkyy tapahtuneen sekä mielessä että värimaailmassa, koska kaikki pastelliset ja puuteriset värit tuntuvat nyt erityisen hyviltä. Hiukan mustavalkoistakin on päässyt maustamaan tätä hempeyttä.







Väreistä se kaikkein epämieluisin on minulle ehkä keltainen. Mutta ihmeellistä kyllä, viime keväänä keltaisestakin tuli ihan pakkomielle. Jotain pientä piti saada. Ostin ensin kulhollisen sitruunoita pahimpaan tuskaan. Ja hiukan se auttoikin. Kuitenkin kaikkea pientä keltaista on tuohon keittiön lipaston päälle ilmestynyt. Mistä lie puutetilasta tämä kertookaan? En tiedä, mutta hirmuisen hyvältä se tuntuu!










Kaikenlaisia voimalauseita huomaan myös ripottelevani ympärilleni. Tuohon liitutauluun voikin kirjailla aina juuri senhetkiset ajatukset. Kummasti ne positiiviset ajatukset tuovat voimaa ja alkavat kuin ihmeen kaupalla toteutua. Jos tuota liitutaulua on uskominen, olen ilmeisesti ajatellut seuraavaksi:






Elää unelmaani






sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Kesämuistoja




Ihan vain muutama räpsäys kesätunnelmista, ilman sen suurempia turinointeja. Auringon lämpö ja uskomaton valon määrä on tallennettu muistoihin ja osittain myös kameran rullalle. Syyskuun jo alettua, voi vielä hiukkaisen muistella ja huokailla onnesta. Oli meillä vaan ihana kesä!


Kesäinen päiväunipaikka, jonne pari kertaa onnistuin livahtamaan kenenkään huomaamatta kirjani kanssa. Ei tarvinnut kauaa antaa tuulen keinutella, kun silmät jo alkoivat lurpsahtelemaan. Ja mikä sen ihanampaa, kuin antaa suloisten unikuvien tulla! Päiväunet täytyy ehdottomasti muistaa myös syksyisinä vapaapäivinä!





Jopa tiskit tuntuivat kesällä kivalta. Ja ei kait ne nyt niin kamalia ole syksylläkään? No eipä tietenkään, mutta täytyy kuitenkin tokaista, että:





Life was good at the beach!





maanantai 27. elokuuta 2018

Voimapaikka


Arki on alkanut ja rutiinit rytmittävät päiviä tuttuun tapaan. Välillä, kun kiire puristaa ja tekemättömien töiden lista ahdistaa mieltä, suljen silmäni ja kuvittelen itseni pötköttelemään juuri tähän. Voin miltein tuntea, kuinka kallio lämmittää ja kuulla kuinka vesi hiljalleen liplattelee kalliota vasten. Hyvä energia valuu sisimpään, sen voi ihan oikeasti tuntea! Sydämen tykytys tasaantuu ja kaikkinainen turhanpäiväinen kiristys hellittää. Jos minulta kysytään voimapaikkaa, se on tässä. Mikä on sinun voimapaikkasi?


Luulenpa, että myös omat lapsukaiseni kokevat jotain samansuuntaista. Täällä ei kaivata televiisioita tai internettejä. Tutkimusmatkat, uinti- ja souturetket vievät voiton ihan kuusinolla. Helposti villinpuoleinen pikku-Eemelikin unohtuu mietteissään kalliolle horisonttia katselemaan. Teini-ikäinenkin unohtaa puhelimen olemassaolon ja se on ihme jo sinänsä. Luulen, että rakkaus on tarttunut, ainakin jos on uskominen rantahiekkaan ilmestyneitä sydämiä.




Syksy tekee hiljalleen tuloaan, mutta voimaa ja valoa on nyt tallennettu roppakaupalla sydämenreunaan pimeää ajanjaksoa silmälläpitäen. Antaa vaan sataa ja puhaltaa. Täällä ollaan valmiina,



sydänpuoli säätä vasten