sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Kesäteatteri



Olen vieläkin niin kesäteatterin lumoissa, että oli pakko juuri tässä lähtötohinassakin kirjoittaa tunnelmia ylös, kun ne ovat vielä tuoreessa muistissa. Harmi, että itse näytöksessä ei voinut kuvata, vaan tämä kuva on esittelytilaisuudesta, joka oli kylän perinteisillä juhannusjuhlilla.

Raija Orasen kirjoittama "Kaikki maan hedelmät" oli omalla tavallaan paras kesäteatteriesitys, jossa olen koskaan ollut. Näyttämön puitteet olivat hienot ja esimerkiksi takana kimmeltävä järvi antoi näyttämölle syvyyttä, kun lähestyvä soutuvenekin oli osa näytelmää. Näytelmä oli sekä komediallinen, että historiallinen kuvaus kylän vaiheista Venäjän vallan alaisuudessa. Tarina oli myös koskettava, joten saihan ne nenäliinatkin lopussa kaivaa esiin.

Väliaika-kahvitkin ovat mainitsemisen arvoiset, sillä ne oli katettu vanhaan latoon järven rannalle. Taustalla soi haitari ja tunnelma oli leppoisa. Tuntui, kuin olisi itsekin osana vanhaa suomalaista elokuvaa. Kokemus vain vahvisti sitä tunnetta, että täällä pienessä kylässä, näiden ihmisten keskellä on hyvä elää.

Ja nyt sinne mökille! Palataan viikon kuluttua..

Ei kommentteja: