karhunpoika sairastaa...

häntä hellikäämme.... Mistähän meille pörhälti joku vatsapöpöläinen, joka myllertää pienen vatsassa, kivistää pienoista päätä ja nostaa kovan kuumeen? Lapsi kaipaa silitystä, halimista, laulua ja taas halimista. Äitinä sitä toivoo, että voisi edes osan ottaa tuosta kivusta itselleen. Mutta ei auta, kuin parhaansa mukaan suoda hellyyttä tuolle voimattomalle olennolle. Ei kai tässä muukaan auta, niin paitsi tietysti mummon tekemä mustaherukkamehu.

meillä lauletaan

Kun olin aivan pikkuruinen, äitini teki minulle aivan ihka oman laulukirjan. Siitä on kohta jo kolmekymmentä vuotta aikaa ja kyllä näitä sivuja onkin selattu ahkerasti. Omalle lapselleni olen laulanut myös aivan pienestä pitäen ja yhäkin Ada kaivaa usein kirjan esiin ja se on aina kahlattava kannesta kanteen. Hämmästyttävän hyvin hän osaa ne myös itse ulkoa, vaikka ei tietenkään vielä lukea osaakaan. Kuvat auttavat muistamaan, mikä laulu milloinkin on vuorossa.

Ja mikä turvallinen tunne tulikaan, kun aukaisin Adan kastelahjaksi saaman laulukirjan, jossa kuvituksena oli käytetty tismalleen samoja kiiltokuvia, kuin silloin kauan kauan sitten Iloisen vesselin laulukirjassa.

iloisia sattumia

Lopuksi kiitän Wanhattaren Maria iloisesta yllätyksestä. Lähetän Mari oitis sen sinulle takaisin :) Koska säännöissä sanotaan, että tunnustuksen voi jakaa joko yhdelle tai sadalle, päädyn siihen yhteen. Essun Taskussa asusteleva Katinkainen ilostuttaa minua ja saa aina hymyn huulilleni sekä vekkuleilla sanoillaan, kauniilla ajatuksillaan että ihastuttavilla kuvillaan. Hänelle siis haluan tämän ojentaa ja rutistaa hellästi :)

Purpose of the award:To send love and acknowledgement to women who brightenyour day, teach you new things and live their livesfully with generosity and joy!Here are the rules:1. you can give it to one or one hundred or any number in between -it's up to you. make sure you link to their site in your post.2. link back to this blogsite,http://www.tammyvitale.com/so she can go visit all these wonderful women.

syksyn ihanuutta

Olenkohan muistanut tarpeeksi usein kuvata näitä omenoita ja tätä pyörävanhusta? Yritän keksiä jotain uusia kuvauskohteita, mutta olen vain niin hurjan ihastunut tähän elämäni ensimmäiseen oman sadon korjuuseen, että se nyt näköjänsä pitää ikuistaa joka kantilta... Omenat ovat mielestäni vain niin kauniita ja herkullisia. Olenkin suunnitellut tekeväni vaikka mitä omenaherkkuja itselle ja viemiseksi. Jos jostain aarteistosta löytyisi muutama resepti jaettavaksi, ottaisin mieluusti vastaan. Keräsimme Adan kanssa myös pikkuruisen korillisen omenoita hoitotädille viemisiksi ja pitihän siitä muistutus laittaa oven pieleen, etteivät vallan aamutohinassa unohdu :)

Ensimmäiset omenahillot on keitetty ja purkitettu. Reseptikirjallisuudestani löytyy ukkipapaltani peritty "Keittotaito" -kirja, jonka ohjeet yleensä soveltuvat minulle loistavasti suurpiirteisyytensä vuoksi, mutta kun omenahillokkeen kohdalla neuvottiin keittämään 1. asteen sokeriliemi, jouduin hetken silmiäni räpsyteltyäni tyytymään tyypilliseen tapaani pyöritellä sekaisin sitä, tätä ja tuota. Päädyin ripsauttamaan sekaan myös tömpsäyksen kanelia ja tujauksen kardemummaa. Tuoksu ainakin oli herkullinen. Nämä taitavat päätyä viemisiksi. Yksi purkki toki maistellaan ensin itse, jotta tohditaan tuliaisiksi ojentaa.

Syksyä on ilmassa

päivä kaupungilla

Tänään vietimme tyttöjen hurvittelupäivän kaupungilla. Ada sai entisestä päiväkodistaan sydänystäväkseen Sofian ja iloksemme perheemme viihtyvät yhdessä mitä parhaimmin. Olemmekin saaneet sydänystäviä kokonaisen perheen verran. Tänään siis Ada, Sofia ja me äidit suuntasimme kohti kaupunkia. Vietimme aikaa kauppatorilla, kahvilassa ja putiikeissa. Nauroimme, höpötimme, kiukuttelimme ja kaikkia ihan tosissaan. Sen verran rakkaita ovat nuo naiset, että tunteita käydään läpi laidasta laitaan. Se on oikeaa ystävyyttä.

Tuliasina toimme kotiin auringonkukkia, kanttarelleja, ulkosaunaan tervantuoksuisia tuulahduksia, Adalle tyttöjen ihanuuksia ja minä sain uuden pellavaisen huivin.

Päivä oli ihastuttava, mutta vei ainakin meistä äideistä mehut aivan tyystin. Päivästä puhutaan varmasti pitkään ja sen voimin jaksetaan taas seuraavaan tapaamiseen asti. Kohta aion laulaa lapsukaiselleni tuutulauluja, sytyttää sitten nämä oranssinkaipuuseeni ostamat kynttilät (kynttelikkö on hieman jouluasetuksilla koristeltu, mutta en anna sen nyt häiritä... ja katsopas, kun ikkunastakin vielä iloisesti puuttuu vuorilaudat ja pokat, noh... väliäkö tuolla), ja uskoisinpa suovani itselleni lasillisen punaviiniäkin. Unta ei varmasti tarvitse pitkään odotella.

kauniita unia Sinulle

metsäretki

Adan ja Pilkko-mummon kanssa pakkasimme korin täyteen eväitä ja lähdimme takapihaltamme alkavaan metsään. Nautimme hiljaisuudesta, tutkimme metsän ihmeitä ja söimme sitten tietysti ne eväät.

Ihastelimme karua kauneutta ja poimimme mukaamme kanervia. Löysimme myös runsaan mustikkamättään sekä hirmuisesti puolukoita. Keräsimme tyhjentyneet eväsrasiat täyteen marjoja, joista pyöräytämme huomenissa piirakan. Tänään emme enää jaksa, sillä metsä uuvutti meidät niin, että taidamme hipsiä tästä peiton alle huilailemaan.

pitsiä ja pilkkuja postista

Voi mikä ihana päivä. Postipoika oli piipahtanut kylän postitoimistossa ja siellä odotti Ihan pienestä putiikista saapunut paketti. Jotain tarpeellista, kaunista ja ihanaa mielen virkistykseksi paketista löytyikin. Kaunista pistiä hurmaavassa puisessa rullassa. Tästä rullasta tulee varmasti ompelupöytäni kaunistus. Ja sitten ensi kevättä jo ajatellen; yrttitikkuja. Jospa nämä saisivat minut sitten heräämään ajoissa kylvöpuuhiin...

pitäisikö tätä hennoa leikatakin?

Ensimmäinen paikka pitsille on tässä. Yläkerran aulassa olevat lasitiiliviritykset ovat jotenkin aika kauhistuttavat, etenkin tuo kuplainen pintakuvio. Mutta koska remonttivarallisuutemme käsittää vain muutaman hassun roposen, saa tämä ihanainen pitsi risukranssin kera kaunistaa tätä nurkkausta. Jos jostain löydän sellaista mattapintaista lasiteippiä, jolla nuo kuplat voisi peittää, laitan ne viimeiset hiluseni välittömästi likoon.

Verhot eivät muuten vieläkään ole ikkunassa. Odottavat nähkääs ikkunanpokia.

Ja mitäs paketista sitten löytyikään? Ada sai uuden kerhokassin ja sitten yllätykseksi putiikin Mailta syntymäpäivälahjan ja tietysti pilkkuihin käärittynä. Paketti sai välittömästi kyytiä innokkaan neitokaisen käsittelyssä. Yritin kyllä kovasti kyhätä paketin uudestaan kokoon kuvausta varten, mutta ei siitä ihan yhtä sievää tullut kuin se Main paketoimana alunperin oli. Kahvikekkerit laitettiin pystyyn ja ihan piparien kera. (Leivottiin Adan kanssa viikonloppuna pahvista) Kiitos Mai, olet kyllä ihana :) Se sateenvarjo on muuten myös jo kovassa käytössä prinsessaleikissä.

Kaunista arkea

lauantaitunnelmia

Ihanainen auringonpaiste sai hymyn huulille. Kurkistus omenatarhaan; jokohan olisivat kypsiä nuo kaunottaret. Aika happamilta vielä maistuivat, mutta kyllä ne jo koristeeksi kelpaavat. Koitan malttaa vielä mieleni, ennenkuin alan hilloa keittelemään.

Ruoan katoin elokuisen kauniin lauantain kunniaksi terassille orapihlajan alle. Hyvältä maistui.

Mansikkamaa on alkanut tuottaa satoa elokuun loppupuolella. Hyvältä nekin näyttävät maistuvan, vaikka hieman myöhässä ovatkin.

Sisällä jatkui tapetointi, makuuhuone oli vuorossa tänään. Minä kannoin omenapuun alle korituoliin viltin ja tyynyn siinä uskossa, että ehtisin hetkisen siinä istuskella. Vielä en ole ehtinyt, sillä huiskin saunatuvalla pensselin kanssa harmaata saunasupia seinien suojaksi ja kaunistukseksi. Jos en tänä iltana istu tässä, niin huomenna nyt ainakin.

Kaunista lauantaiehtoota

mausteita, kurkkuja ja purkkeja

Miehen ähkiessä olohuoneen tapettien kanssa, me naiset olemme pyrkineet olemaan poissa jaloista ja suorittamaan kotitaloustöitä. Eilinen huhkittiin puutarhan kimpussa ja tänään säilöimme kurkkuja, tosin kaupasta ostettuja, mutta kuitenkin (voi kunpa jonain päivänä omistaisin sellaisen kauniin vanhoista ikkunoista kasatun kasvihuoneen). Kuten on tullut sanottua, reseptit ovat aina kadoksissa, mutta suurin piirtein jostain muistilokeroista suuntaviivoja hakien, seuraavan ohjeen mukaan kurkut purkkehin päätyivät:

1 kg avomaan kurkkuja
tilliä
sinapin siemeniä
kokonaisia pippureita
valkosipulia
mustaherukan lehtiä

mausteliemi:

6 dl vettä
2,5 dl etikkaa
2 dl sokeria
3 rkl suolaa

ainekset pinotaan sulassa sovussa kauniisiin purkkeihin, mausteliemi kiehautellaan ja kaadetaan kurkkujen päälle. Purkit kiikutetaan kellariin ja koitetaan malttaa ainakin viikon verran pysytellä sieltä pois. Yrtitetään, muistaakseni vielä koskaan ei olla tässä viimeisessä kohdassa onnistuttu..

mielenmyllerrystä

Ikäänkuin aikainen aamuherätys, kiukkuisen lapsen vieminen hoitoon ja kiireinen työpäivä ei olisi ollut tarpeeksi. Ilmeisesti ei, sillä sen lisäksi kotimatkaani tuhrautui kokonaista kaksi tuntia, normaalin tunnin sijaan. Vaikka kuinka yritin pääkaupunkimme ruuhkassa säilyttää mielenrauhani lauleskellen ja hymyillen, en tällä kertaa onnistunut. Autojono, joka ei liikkunut eteen eikä taakse, onnistui tänään viemään tuon viidenkymmenen kilometrin matkalla hermojeni viimeisenkin säikeen. Edes lähikaupasta ostettu lakritsijäätelö ei onnistunut ainakaan toistaiseksi palauttamaan sydämeni lyöntitiheyttä normalille tasolle. Väitän, että liikenneruuhkassa ihminen voi vanhentua ennenaikaisesti. Minulta hupeni tänään ainakin muutama kuukausi.

lisää keittiöunelmia

Naisellisen nikkaroinnin tuloksena syntyneet hyllyt löysivät tänään paikkansa Adan kyökistä. Kipot ja kupit saivat vihdoinkin paikkansa ja kenties keittiöleikit muistuvat nyt useammin mieleen. Pikku-apulainen kun tykkää mielummin levitellä äidin keittiön kihvelit ja kahvelit ympäriinsä ja avustaa muutoinkin keittiöhommissa niin, että siinä meinaa vallan jäädä jalkoihin. Ilmeisesti kaksi näin voimakastahtoista emäntää ei saman hellan ääreen mahdu. Onneksi molemmilla on nyt omansa :)

Heti alkoi kahvipannu porisemaan ja makaloonit kastikkeineen muhimaan

Kotileikkiä on luvassa sekä äidillä että tyttärellä tänä sateisena lauantaina. Huusholli on kääräistävä kokoon, vaikka kuinka laiskottaisi. Maalipönttökin jo huhuilee olohuoneen nurkasta ja seinä kaipailee maalaajaa... Ei kai siinä muukaan auta.

nauloja, maalia, saippuaa ja rautalankaa..

...kaikkia näitä tarvittiin kuluneena viikonloppuna. Ohjelmassa oli remontointia, nikkarointia, pyykkäystä. Saunatuvalla miesten ahkeroinnin tuloksena on uusi väliseinä. Me naiset keskityimme pienen nikkaroinnin ohessa (naulakon maalaus, parin hyllyn nikkarointi, paklaus ja maalaus) huushollin pyörittämiseen; pyykkihuoltoon, yleiseen kaaoksen hallintaan ja muonitukseen.

Päiväkahvit saunatuvalla saivat kuitenkin odottamattoman käänteen, kun Ada-apulainen paiskasi ulko-oven kiinni, niin että pysyy. Ja pysyihän se, kun kukaan meistä ei ollut äkännyt kanniskella avaimia mukanaan. Saimme testata murtovarkaana oloa, kun yritimme keplotella itseämme sisälle. Ulommainen ikkuna aukesikin rautalankaa hyväksikäyttämällä, mutta vaikka yritimme irrottaa ikkunaa pokineen kaikkineen, se ei hievahtanutkaan. Ei auttanut kuin käyttää väkivaltaa ja hajottaa ikkuna. Onneksi sentään tämän kohtalon koki uusi ikkunalasi, joka oli helpostikin korjattavissa ystävällisen paikallisen lasitusliikkeen avulla. Positiivista tässä kaiketi on se, että syksyllä on yksi ikkunaklasi vähemmän pestävänä...

p.s. Sunnuntaina käväisimme myös markkinoilla ja teimme pieniä hankintoja adan siivousvälinetarvikkeistoon. Yritän kasvattaa tehokasta jälkipolvea...

pupu-kultarakasmussukka

Tässä se on. Adan rakkain ja tärkein asia maailmassa; Pupu-kultarakasmussukka. Se on ollut perheessämme yhtä kauan kuin Ada, se on kulkenut jokaisessa reissussa, se on pesty varmaankin tuhat kertaa, se on nuhjuinen, pinttynyt ja virttynyt, mutta silti niin rakas. Pupu on se, mihin turvaudutaan silloin, kun pettymys ja paha mieli pääsee yllättämään. Sille myös kerrotaan tärkeimmät salaisuudet, sille lauletaan, sitä hoivataan ja välillä se tuodaan äidin luokse varahoitoon. Missään ei myöskään uni tule niin hyvin, kuin pupun vieressä. (Kuinkahan monta tuntia onkaan vietetty pupun etsiskelyyn nukkumaanmenoajan lähestyessä?) Yön pimeinä tunteina pirtissämme usein herätään itkuun, kun pupu on loikkinut sängyn alle tai se on kaivautunut liian syvälle peiton uumeniin. Unenpöpperössä sitä sitten sängyn alta konttaillaan, jotta rauha taas laskeutuisi yöhön.

Ajattelin, että pupu on jo tullut niin isoksi, että tarvitsee ihan oman sängyn. Main putiikista tarkoitukseen löytyi juuri sopiva ja ommella surautin siihen petivaatteet. Kuin ihmeen kaupalla illalla pupu yhteistuumin peiteltiin sänkyynsä peiton alle ja koko pirtin väki nukkui rauhallisesti aivan aamuun asti. Toivottavasti ilmiö on pysyvää sorttia.

hyvää yötä

luvassa iltaan asti...

...koleaa ja tuulista. Vilukissoja suositellaan pysymään sisätiloissa, sytyttämään tulet hellaan, kaivamaan huopatossut esiin ja kaivautumaan pehmoisten vilttien syleilyyn. Juuri näin toimin ja heti tuntui kotoisalta. Jopa siinä määrin, että suun ja etenkin mahan alkoi tehdä mieli jotain itsetehtyä lämpimäistä. Tuumasta toimeen siis.



Leivontani koostuu joukosta kokeiluja ja hetkittäisiä onnistumisia. Ohjeiden lukeminen on liian hidasta ja vaivalloista, joten olen päätynyt laittamaan leipomuksiini hieman sitä ja lisäämään himpun verran tuota ja kenties vielä hyppysellisen jotain kaapin perälle unohtunutta. Sitten vain pyörittelen ja taivuttelen ja lopuksi paistelen sopivaiseksi. Tavoitteena tehdä niin, että hyvää tulee. Ja silloin tällöin on tullutkin.




Kohoamista odotellessa onnistuin houkuttelemaan lapseni askartelupuuhiin, mies ähisikin jo oma-aloitteisesti remonttipuuhissa, joten käytin tämän pienen yksinäisen hetken salaa kahvikupposen ja postilaatikkoon ilmestyneen Avotakan parissa. Vaikka kesä näyttää ainakin pitävän taukoa, jos ei sitten jo kokonaan ole lähtenyt muille maille, on syksyn aloituksessakin jotain vallan suloista. Ainakin tänään Metsäpirtissä oli hyvä päivä.

sadonkorjuuta ryytimaalta?

"Milloinkohan tämä kesä oikein alkaa?" sitä tuntuvat ihmettelevän asukkaat ryytimaallamme sekä kukkapurnukoissamme. Muiden kasvimailla kasvit kohisten tuottavat satoaan, mutta meidän ryytimaallamme tulos on jokseenkin vaisu. Perunan varret ovat noin metrin mittaisia, mutta maan alla oleskelevista ei oikein tohdi kehuskella. Herneistä löysin yhden pikkiriikkisen palkoa muistuttavan ilmestyksen ja sen kehittymistä jään jännityksellä odottamaan. Kaivoinkohan tuon poloisen kasvimaan jotenkin väärään kohtaan vai enkö heitellytkään sitä kanan kakkelia tarpeeksi rennolla ranteella? Puutarhurin taitoni taitavat olla hieman ruosteessa pitkän kerrostaloelämän jäljiltä. Positiivista tässä kaiketi on kuitenkin kehittymisen mahdollisuus. Ensi kesänä aion kyllä herätä puuhaan aikaisemmin, tehokkaammin ja taidokkaammin.

Tänä kesänä istuttamani mansikantaimet ovat tuottaneet kyllä kymmeniä raakileita, mutta vain yksi niistä poloisista on hieman alkanut punastelemaan. Toivon, ettei pakkanen ihan vielä tulisi vierailemaan. Vadelmia, tai kuten Muumimamma sanoo; vaapukoita olemme saaneet muutamia maisteltavaksemme. Sadosta, josta jokunen marja päätyisi ihan pakastimeen asti joudun toistaiseksi vain uneksimaan.

Nämä kaunokaisetkin antoivat odottaa itseään, mutta olenpas minä ylpeä, kun ne kasvoivat niistä pikkuruisista siemenistä näin hienoiksi yksilöiksi.

vihdoinkin saunan akkunallakin kukkii

Lopuksi kaunis kiitos Wanhattarelle, jolta olen saanut hienon tunnustuksen. Olen aivan hämilläni, että pikkuruinen pirttimme on huomioitu, kiitos.

On niin monta, kenelle tämän tunnustuksen voisin antaa. Säännöissä mainitaan, että sen saajan pitäisi olla tämän blogin lukija. Kun olen niin kovin vähän aikaa tämän harrastuksen omannut, toivoisin jokaiselta vieraalta pienen pientä merkkiä itsestään, jotta voin jakaa iloa eteenpäin sääntöjä noudattaen. Kenties odotan hieman... :)

p.s. tänään aamutohinassa kuulin sen kommentin, josta teille mainitsin heinäkuun viimeisenä päivänä... arvasinhan minä :)

kotiinpaluu

Kesän aikana olemme kuluttaneet valtakunnan tieverkkoa eteläisessä ja keskisessä Suomessa ristiin rastiin. Sukujuhlia on riittänyt usealle viikonlopulle ja kaunista maatamme olemme saaneet ihastella matkan varrella. Tämä Viimeisin viikonloppu juhlittiin rakkaan mumpskelini 80-vuotis juhlia mummolan pihapiirissä, näissä maisemissa. Voi kunpa ne olisivat hieman lähempänä. Kenenköhän idea oli muuttaa niin kauas, kysyn vaan.. Taisin olla osallisena tuossa päähänpistossa.

Tämä Wilho-kisuliini ei ollut päivänsankari, mutta taisi nauttia vähintään yhtä suurta suosiota.

Kotiin on kuitenkin aina hyvä palata, onneksi on niin. Vaikka muualla olisi miten kaunista ja ihanaa hyvänsä, ei missään ole sitä tuoksua ja tunnelmaa, kuin kotona. Joku viisas on sanonut, että "koti on siellä, missä sydän on onnellinen", niinhän se taitaa olla.

Rippunen mummolan viljapeltoa oli kuitenkin napattava mukaan.