sunnuntai 7. syyskuuta 2008

puutarhan syyspäivityksiä



Syksy on saapunut puutarhaamme. Pelargoniat on kiikutettu kellariin talvehtimaan, muratit istutettu uusiin ruukkuihin ja ne ovat saaneet uudet paikat sisätiloista. Muratit ovat kyllä jo aika karaistuneita, sillä viime helmikuisen muuton vuoksi ne saivat olla talven armoilla niine hyvineen ja kuin ihmeen kaupalla, ne alkoivat keväällä virkoamaan ja ovatkin nyt kovin suuria ja hyvinvoivia. Varaudutaan nyt kuitenkin ensi talvea varten, jos vaikka pakkasiakin saataisiin kokea.





Metsän aarteita olemme keränneet Adan kanssa sekä puutarhan koristuksiksi että jouluaskarteluja varten. Olen vallan innostunut näistä metsän antimista sillä kaupungissa asuessa ne eivät olleetkaan niin helposti saatavissa, itseasiassa ne olivat saa-vut-ta-mat-to-mis-sa. Voitte siis uskoa, että nautin täysin siemauksin saadessani väkertää kransseja kanervista ja puolukanvarvuista, kerätessäni sammalta ruukkujen kaunistukseksi, risuja muratin tueksi ja käpyjä muuten vaan somisteeksi.







Ja sitten kiitoksiin. Essun-taskusta saapui yllätyksenä tällainen hienon hieno plakaatti. Kylläpäs tätä äityliiniä nyt ilostutetaan. Olen aivan hämilläni ja lähestulkoon sanaton, vain sana Kiitos on nyt mielessäni.




On niin monta toinen toisiaan kauniimpia sivustoja, joita niin mielelläni käyn kurkistelemassa ja iloa niistä itselleni ammentamassa. Valitsen näiden lukuisten joukosta kaksi, joille tämän haluan eteenpäin ojentaa:

Björkbackan Leena, sinun kuvissasi on jotain hyvin herkkää ja kaunista. Osaat ikuistaa arkeasi hienosti ja huomaat pienen pieniä kauniita asioita ympärilläsi.

Wanhattaren Mari, ilostutat minua, kun saan kurkistaa kauniiseen kotiinne ja jaat kaunista arkea lapsosiesi kanssa. Aidot asiat ilostuttavat minua!




vielä yksi kuva omenoista...


19 kommenttia:

mimosamamma kirjoitti...

Hei Hanna-Maria!

Aivan ihastuttavia syksyisiä kuvia:) Tällaisen syksyihmisen silmiä hivelee herkkä kanervakranssi kauniisti patinoituneella jakkaralla, sammaleet ruukuissa sekä puolukanvarvut korissaan:)
Kiitos kuvistasi:)

Terv.Marja

SariW kirjoitti...

Tosi kauniita kuvia, etenkin kanervakranssi jakkaran päällä. Siitä pidin paljon : )

Mari kirjoitti...

Kiitos Hanna-Maria:) Vallan poskeni punastuvat tästä suuresta kunniasta!

Kauniita kuvia... Ihania kransseja olet värkännyt. Milloinkohan sitä itse saisi jotain tuollaista aikaiseksi? Metsä on ihan talossa kiinni, joten materiaalin puutteesta ei johdu saamattomuuteni:) Mutta ihanalta näyttää, niin kuin aina blogissasi. Suloista sunnuntai-iltaa:)

Mari

Peikonlehti kirjoitti...

Herkullisia luontokuvia, tekee mieli itsekin mennä metsään ja poimia sieltä kaikkea kaunista mukaan =)

emäntä kirjoitti...

Hei!
Meilläkin on metsän antimia kerätty, kransseja vaan en ole vielä saanut aikaiseksi. Ehkä tällä viikolla... Sinun kanervakranssi on tosi kaunis, ja tykkään myös tuosta penkistä!

maano kirjoitti...

mielettömän kaunis toi kanerva kranssi ..saanko apinoida :) ...

Tuatara kirjoitti...

Iihana kanervakranssi!!

Hanna kirjoitti...

Ompa kaunis tuo kanervakranssi, olisipa kiva kokeilla sellaista myös.
Syksyistä viikon jatkoa!

Maria Kiiveri kirjoitti...

Tervehdys!
Ihania kransseja:) En ole ajatellutkaan, että niitä sieltä metsästä vaan voi keräillä tuohonkin tarkoitukseen. Johtuu ehkä siitä, että olen täysin tupelo, mitä askarteluun tulee.. Nyt munkin täytyy kyllä koittaa kun sulla ne oli niin kauniit ja ihanan syksyiset. Tyhmä kysymys: tarviiko sinne pohjalle jonkun kovikkeen, vai millä olet ne saanut tuohon pyöreään kranssin muotoon?

leena kirjoitti...

Voi kiitos kiitos Hanna-Maria ihanasta ylläristä ja kauniista sanoistasi! Hauskaa, jos kuvani tuovat iloa!

Ja onpa todella kauniita syysjuttuja!
Minä myös kaupungista muuttaneena olen tosi onnellinen asuessamme täällä metsänreunassa.

Hanna-Maria kirjoitti...

Iloinen tervehdys ihanaisille naisille sateen ja harmauden keskeltä :)

Kiitos kaikille kauniista sanoistanne, minustakin tuosta kanervakrnassista tuli kaunis. Olen aikaisemmin tehnyt sellaisia vain risuista ja katajista, uusi löytö siis minulle. Kannattaa tosiaan kokeilla, puuha sopi ainakin minun mielenterveydelle varsin hyvin :)

Maikki; pohjalle minä vääntelin taipuisista oksista ja rautalangasta rinkulan jonka ympärille asettelin pieniä kukkanippuja ja kiinnitin ne rautalangalla. Sammalta, käpyjä ja risuja poimin vain oman tontin metsästä, kun niiden keräämiseen tarvitaan mielestäni maanomistajan lupa. Kanervia poimin kyllä ihan yleisestä metsästä, eikös kukkia saa poimia??? TOIVOTTAVASTI!! :)

Leenalle ja Marille erityishymy <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

Toivon Teille kaikille ihastuttavaa päivää, ilostutitte taas vallan mahdottomasti tätäkin aamua!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin kanerva kranssin olet kyllä tehnyt.

maano kirjoitti...

taas mie ihastelemassa siun kranssii .. muistelen joskus kuulleen et kun kanerviin suihkauttaa hiuslakkaa kestävät tuulet ja tuiskut paremmin :) niin ja kiitti vasta vierailusta :)

Hanna-Maria kirjoitti...

Karitalle suloinen hymy... niin tai siis niin suloinen, kuin se näillä eväillä on mahdollista suoda :)

Maano; kiitos vinkistä :) Taidankin kokeilla heti tänään tai ainakin otan kranssin sisälle kuivumaan ennen suihkuttelua, täällä kun sataa aina vaan...

titta kirjoitti...

Aivan uskomattoman ihana kanervakranssi!Minäkin olen sammalista ja kanervista tehnyt pieniä syyskoristuksia ulkosalle. Kunpa olisi tämä elämä kiireettömämpää, että ehtisin niitä valoisanaikana ulos kuvaamaan :)

david santos kirjoitti...

Great work!!!
Congratulations!!!!

Hanna-Maria kirjoitti...

Titta; heti kävin kurkkaamassa sinun syyskoristuksia, ihanilta näyttivät! Älä muuta sano, aina on tuhat rautaa tulessa ja pimeä laskeutuu päivä päivältä aikaisemmin... Nautitaan kynttilänvalosta siis :)

David Santos; :)

pioni kirjoitti...

Aivan ihana kranssi!

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Toi kanervakranssi on on tosi kaunis ja kiva idea!!!