lauantai 27. syyskuuta 2008

kiva päivä

odottelimme ystäviämme kirkon pihamaalla


Kaunis lauantainen päivä. Tänään päätimme Adan kanssa viettää kivan päivän ja unohtaa tiskien, pyykkien ja kaikenmaailman imuri-toosakkeiden olemassaolon. Soitin ja pyysin ystävämme lapsineen mukaamme Nurmijärvelle, jonne olenkin jo pitkään halunnut päästä kurkistamaan sisustuspuoti Wanilla Roseen. Päätimme lähteä matkaan, vaikkakin ystävillämme oli hieman kiireellinen aikataulu. Kun tutkimusmatkamme tuossa ihanassa aarreaitassa kuitenkin hieman venähti, päätimme heittää aikataulut mielistämme ja tuumasimme, että pitäähän päivän olla myös lapsille kiva. Ehkä sisustuspuoti ei kahdelle vilkkaansorttiselle lapselle ole kuitenkaan se unelmien ajanviettopaikka...




Käänsimme auton rattia Espoon suuntaan ja pysäköimme sen lasten seikkailupuisto -HopLopin pihaan. Riemu oli rajaton, kun konttasimme, ryömimme ja laskimme liukumäkeä suuren suuressa kiipeilytelineessä koko porukka. Kerrankin äideilläkin oli mahdollisuus unohtaa kammottavat ikänsä ja painavat velvollisuutensa ja heittäytyä täysillä lasten maailmaan. Ja kyllä meillä olikin hauskaa; nauroimme ja kikatimme vedet silmissä.

Kun virta alkoi hiipua ja tuli aika lähteä, päätimme poiketa vielä matkan varrella Plantagenissa ja kyllähän sieltä taas löytyi yhtä jos toistakin, kuten muuten sieltä Wanilla Rosestakin. Shh... näistä ei sitten puhuta miesväelle...



Huomiseksi taitaakin olla luvassa puutarhan somistusta




9 kommenttia:

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Ihana päivä ollu teillä! Itsekkin kävin tänään plantagenissa... Mukaan lähti lisää callunoita ja ihania valkoisia ruukkuja. Eikä täälläkään kerrota miehelle... :)

Mukavaa huomista sunnuntaita!

titta kirjoitti...

Teillähän on ollut aivan mahtava päivä!

maano kirjoitti...

voi kuulostaapa päivänne kivalta :) ja ihanaisia löytöjäkin näyttää olevan :)

Mari kirjoitti...

Parasta ajanvietettä:) Ehtisipäs itsekkin vielä nauttia lasten seurasta lauantaisin. Töissä tulee oltua liian usein... Mukavaa sunnuntaita:)

Rouva Nordman kirjoitti...

Kuulostaa tosi kivalta päivältä! Imuritoosake.. hyvä sana! Siinä kiteytyy hyvin tunteeni kyseistä masiinaa kohtaan :) onneksi meillä yleensä imuroi mies.

Tiina kirjoitti...

Voi miten kauniita löytöjä olet tehnyt... ja shhh.. lupaan olla ihan hiljaa! ;)

*Katinkainen* kirjoitti...

Ihanat,superhienot,mahtavat
kuvat!!!!<3<3<3
Nam,nam ja vielä kerran nam!!!
Ja tuosta vaitiolovelvollisuudesta....
Eihän sitä todellakaan kerrota kaikkia shoppailureissujen tuloksia ukkokullalle...
Eihän miehet ymmärrä sisustusostosten päälle yhtikäs mitään...EIVÄT!!!
Vaan emme mekään ymmärrä autojuttuja,armeijalurituksia ja monia muitakaan miesten jaaritteluja ollenkaan..
-vaan eipä tarvitsekaan!!!
Mehän emme ole miehiä-onneksi!!
Vaan naisia,jotka rakastavat kaikkea kaunista ja sitä pitää ympärillä olla...
Aivan niin kuin noita miehiäkin-yhden kappaleen verran...=O)
Sulassa sovussa mennään....
Wanilla Roseenkin rahapussia laihduttamaan...
Paikka jossa vierähtäisi tunti,jos toinenkin ja jossa rahnaa saisi kulumaan...liiaksi....

Hanna-Maria kirjoitti...

Aurinkoinen tervehdys taasen kaikille! Kiitos, kun olette jättäneet merkin käynnistänne :)

Pikku-Pihlaja; kaikista hankinnoista ei ole hyvällistä kovin suureen ääneen mainostaa ainakaan heti tuoreeltaan. Huomatkoon, jos on huomatakseen. Yleensä se tapahtuu vasta sitten, kun voi jo sanoa, että onhan tämä jo ollut vaikka miten kauan tässä....

Titalle ja Maanolle iloinen moikkaus, mukavaa, kun käytte pistäytymässä!

Mari; lasten kanssa vietetty aika on kyllä parasta. Nautitaan niistä pienistä hetkistä, silloin kun niitä meille suodaan!

Katilein; toosake mikä toosake, ei mitään kovin lämpöisiä tunteita ole kehkeytynyt minun ja tuon kapistuksen välille. Hieman kateellinen olen tuosta perheenne työnjaosta... no kyllä meilläkin joskus ihmeitä tapahtuu :)

Tiina; kiitos ;)

Hymyillen toivotan Teille iloa maanantaipäiväänne!

Hanna-Maria kirjoitti...

Katinkainen ihanainen <3; Kiitos sanoistasi, ilahduin suorastaan!

On se hyvä, että ei sukupuolirajojen yli tarvitse kaikkea ymmärtääkään. On onni olla nainen ja omistaa lupa vapaasti ihastella kaikkea kaunista ja ihanaista, jolla ei aina tarvitse olla sitä käytännön merkitystä. Joskus riittää, että on kaunis.

Kiitos kurkkauksestasi ja olemassaolostasi!

Voi hyvin <3