lauantai 24. tammikuuta 2009

jutskia



Viimeaikoina useilla sivustoilla olen saanut ilokseni lukea pieniä paljastuksia teistä ystäväisistä. Anu lähetti minullekin tämän haasteen ja olenkin valikoinut salaisuuksistani kuusi, jotka aion nyt paljastaa..



1. Tällä hetkellä olen jotenkin vetämättömässä tilassa. Suunnittelen kyllä kovasti remontin etenemistä ja remonttivehkeisiin tarttumista, mutta en vain saa aikaiseksi. Tuo "kodin sydänkin" on siis moneen kertaan mielessäni fiksattu kuntoon, mutta työlista sen osalta on vielä pitkän pitkä!


2. Tämän kevään aion käyttää etsimiseen. Olen kadottanut ja unohtanut vuosien varrella itselleni tärkeitä asioita roppakaupalla. Etsinnät ovat jo käynnistyneet ja tähän mennessä olen löytänyt ainakin jokaisen amerikkalaismallisen piilolihakseni... ja etsinnät jatkuvat...


3. Rakastan valkoisia ja vaaleanpunaisia...




4. Rakastan musiikkia! Soitan ja laulan, niin että pirtti raikaa! Aionkin jo ensi viikolla liittyä paikalliseen kuoroon, jossa saan toivottavasti hoilottaa sydämeni kyllyydestä ja perheeni saa puolestaan hiukkasen enemmän lepoa korvilleen..


5. Kauhu- ja jännityselokuvat eivät sovi minun hermovarustuksilleni. Tai oikeastaan minulla ei ole juurikaan muistikuvia moisista hirvityselokuvista, kun suurimman osan ajasta olen katsellut niitä silmät kiinni...


6. Haluaisin olla järjestelmällisempi! Inhoan epäjärjestystä ja se saakin minut hyvin hyvin hermostuneeksi. Olenkin pintapuolisesti oikein siisti henkilö, mutta kaappeihini ei ole lupa tirkistellä :) Ja mitä tulee papereiden järjestelemiseen, niin INHOAN mapittamista, ja sen kyllä huomaa!!



Ja vielä seitsemäntenä paljastettakoon, että vaikka rakastankin kaikkia...




en mahda sille mitään, että mielessäni pyörii jo...



10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Tuo kutonen pätee täälläkin=)
Mapittaminen=( siksipä aina kaikki tärkeät paperit ovatkin hukassa=/

Karita

Hanna kirjoitti...

Olipas mukava käydä pitkästä aikaa vieraisilla Metsäpirtissä! Aika moni "paljastus" täsmäisi minuunkin... Tykkään myös "rääkätä" armaitani lauleskelemalla ja hoilottamalla, pitäisi tosiaan varmaankin liittyä kuoroon, niin saisivat hetken hermolomaa :/.
Ihanaista viikonloppua toivotellen :)

Krisse kirjoitti...

Lukusilla..hyvää sunnuntaita kevättä odotellessa--

Lennu kirjoitti...

Ensivierailulla luonasi, löysin blogiisi toisen kautta. Omaani olen pitänyt vasta 13.1. alkaen. Sinulla on rauhaisa harmoninen pirtti. Paljastuksia on mukava tehdä ja lukea, käypä kurkkaamassa omani 7 paljastusta. Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa ja lauluja.

*Katinkainen* kirjoitti...

Essuntaskusta iltaa!!!
Kun tupanen hiljenee,
tämä mamma hipsuttelee Blogistaniaan visiitille!!!
Ei niitä lemppariblogeja enää montaakaan ole,jossa malttaa kommenttia raapustella,mutta sinua Hanna-Maria tulin halittelemaan pikkiriikkisen!!!=O)
Kyllä kevät minunkin mielessä jo pikkuisen huhuilee...
Tulppaaneja minäkin ostin viikonlopuksi keittiönpöytää koristamaan!!!
Ovatte vaan niin kovin lyhytaikaisia
iloja nuo kukkaset!!!=O(
Iloa tähän viikkoon sinulle toivottelen!!!!<3<3<3
Olit tänään ajatuksissani,kun lähettämääsi sydäntä keittiön hyllynreunalla katselin....=O)

Unknown kirjoitti...

Sulle on blogissani yllätys:)

malla kirjoitti...

hattarakarusellin kyydistä tipahdin tälläiseen ihanaan blogiin, jossa en ole aikaisemmin vieraillut:)ihanalta näyttää, pääset listalleni, että voin taas tulla vieraisille:)
-malla-

Riikka kirjoitti...

Hih, muutama "paljastus" täsmää täälläkin. ;)
Piipahda blogissani, siellä on sinulle jotain.. ;)
Mukavaa viikkoa!

POMPOM kirjoitti...

Hei! :)
Ihastelin kuviasi, alkaa oman L-mallisen käytävän värit olla nyt selvillä...Siispä uskaltaudun laittamaan kenties puolipaneelia, koska tuo väri antaa teilläkin siihen sopivasti ryhtiä :)

Anonyymi kirjoitti...

Eksyin sattumalta tänne ja tosi kiva blogi sinulla = ) kivaa kevään odotusta...